Kirjoitukset
Kolumni Suomen Lääkärilehdessä 33/2006
takaisin pääsivulle

Kauneudesta

”Terveys on kauneutta!” jaksoi venäläinen isoäitini Larissa julistaa seuratessaan kasvavien lastenlastensa ulkonäköhuolia. Tätimäiseltä tuntunut huomautus valui saman tien 70-luvun huulipunateinin korvasta ulos. Mumin kauneuskäsitykseen liittyvä viisaus on paljastunut vasta…hm…näin myöhemmällä iällä.

Tuskin mikään asia on tänä kesänä puhututtanut yhtä paljon kuin kauneus. Miehissä on seurattu vaalean missimme pärjäämistä suurissa kauneuskisoissa. Pettymystä purettiin kollektiivisesti, kun luomuneito hävisi tummalle ”leikatulle” latinokaunottarelle. Pääministerin naisystävän ulkoisia avuja on analysoitu mittausopillisen tarkasti samalla kun mallien ja urheilijoiden kesähääkuvilla on herkuteltu työpaikkojen ja kesämökkien kahvipöydissä. Ulkonäkö liikuttaa, kauneus puhuttaa.

Aikamme profeetat ovat kosmetologeja, kauneuskirurgeja, stylistejä ja muotisuunnittelijoita. Mistä moinen kauneusfiksaatio kertoo? Avainsana on edelleen jatkuva yksilöllistyminen. Kyseessä on minäkuvamme tuorein, vain parisataa vuotta vanha kerrostuma. Olemme tänään itsestään selvästi yksilöitä ja voimme halujemme mukaan muokata itseämme. Kulttuurinen ”vapautuminen” on antanut yksilölle tilaa toteuttaa oikeaa sisintään. Käynnissä on jatkuva oman identiteetin haku.

Oliko aikaisemmin helpompaa? Eurooppalainen kauneuskäsitys koostuu monista kerrostumista. Henkinen ja ruumiillinen kietoutuivat toisiinsa jo antiikin aikana. Kehon ja sielun kaksijakoista yhteyttä ja tasapainoa korostetaan myös kristinuskossa, jälkimmäisen merkitystä painottaen. Kauneus ei ollut vain fyysinen ominaisuus vaan ulkonäköön heijastui luonne, sydän, itsehillintä, siveellisyys ja hyveellisyys.

Kauneuden ihanteet ovat liikkuneet yhteiskunnassa ylhäältä alaspäin. Aristokratia, yläluokka, myöhemmin porvaristo ja kulloinenkin eliitti ovat määritelleet normin, rahvas sitä on saanut noudattaa. Säädyt tiesivät paikkansa. Sosiaalinen asema heijastui kauneuskäsitykseen. Yläluokkaisen, aristokraattisen ihanteen mukaan luonnollinen kauneus oli jalostettavissa harjoituksen voimalla. Katsottiin, että ulkonäkö heijasti sisäistä tasapainoa ja terveyttä. Itsensä harmoninen hallinta muodosti eleganssin perustan. Se oli samalla kertaa luokkatunnus, avain sosiaalisen pärjäämiseen ja etenemiseen. Ihmisen tärkein ominaisuus oli hyvä ryhti. Se kertoi ulkoisesti vahvasta sisäisestä järjestyksestä.

Vuosisatojen ajan kauneuskäsityksiä välittivät eurooppalainen, valkoihoinen ja ritarillinen herrasmies ja hänen daaminsa. 1900-luvun pitkä kulttuurinen marssi irrotti yksilön sosiaalisesta ympäristöstään ja perinteistään. Samalla vapauduttiin säädynmukaisista kauneuskäsityksistä. Tänään jokaisella on vapaus ja oikeus valita elämäntapansa ja ulkonäköihanteensa. Tradition ja sosiaalisen velvollisuuden tilalle on tullut oikean elämäntavan ja siihen liittyvän tyylin loppumaton etsiminen. Gentlemannien ja ladyjen tilalla tyylioppaiksi ovat nousseet julkkikset, missit ja mallit, viihteen tähdet, urheilijat ja popparit. Vain James Bond on saanut pitää paikkansa.

Omakuvan muodostumisessa korostuu tänään ruumiillinen estetiikka. Minuus ilmenee kehossa ja kehollisuudessa. Sielu ja henkisyys on painettu taka-alalle, kun fyysisyys, ulkonäkö ja pukeutuminen ovat ottaneet mediaalisen ykköspaikan. Monet filosofit ovat ilmiötä analysoineet. Keho on nykyajan muovailuvahaa. Se on kaapannut sielulta moraalisen ja ideologisen paikan tärkeimpänä palvontakohteena.

Kun identiteettiä haetaan ruumiista, tulee sen kuoresta eli vaateesta tärkeää. Moderni elämä on muuttunut kauneus- ja muotikilpailuksi. Muoti ei määrity järkevyyden tai terveellisyyden normeilla vaan näyttävyyden ja erottavuuden kriteerein. Kehoa voi loppumattomiin muokata ja pukea, vaikka ihanteet muuttuvat.

Kauneuden ja kehollisen hyvinvoinnin vaalimiseen liittyy monia positiiviselta tuntuvia käsitteitä. ”Fittnessin”, ”energisen hyvinvoinnin” ja ”painonhallinnan” taakse kätkeytyy näkymättömän vallankäytön uusia muotoja. Sanojen avulla kehitystä ohjataan haluttuun suuntaan. Ne antavat pehmeän siunauksen elinkelpoisille ja yritteliäille, vilauttavat kenkää kehonhallinnassaan epäonnistuneille. Syntyy modernin kurinpidon joustava, huomaamaton muoto, jossa sanoilla luodaan kulttuurista järjestystä.

Kun ruumiinkuntoon liittyvät ilmaisut liitetään poliittisiin projekteihin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, syntyy tavoite, jota kohtaan jokaisen tulee pyrkiä. Kansalaisia kehotetaan toimimaan siten, että hyvän olon strategiat toteutuvat. Rajoja ei aseteta, mutta pehmeän ilmaisun takaa löytyy kova päämäärä: itse itseään kehittämällä (haluttuun suuntaan) tulee tavoitella kauneutta, työkykyä, toimintakelpoisuutta, hyvää kuntoa ja sopivaa painoa. Vapauden kehä on umpeutunut. Ulkoisen korsetin tilalle on saatu sisäinen kuristeliivi. Ahdistuksen määrä lienee pysynyt vakiona.

Takaisin ylös