Kirjoitukset
Kolumni Suomen Lääkärilehdessä 20.6.2007
takaisin pääsivulle

Jäähyväiset kirjeille

Vuorokausirytmini on mennyt uusiksi, kuten varmasti monen muunkin. Kun käytettävissä on vain 24 tuntia, nipistän aikaa sieltä missä sitä eniten on. Yöllä on mukava hoitaa sähköpostia, vastailla rauhassa kirjeisiin. Pimeän sylissä sopii harjoittaa sähköistä kommunikaatiota maailman eri puolilla olevien ystävien ja kollegoiden kanssa. On hiljaista ja rauhallista sähköpostien suhahdella maapallomme ympäri. Ilahduttavaa, kun tuttu Hongkongista vastaa saman tien. Universum tuntuu pienentyneeltä ja kaikki on lähellä.

Ruotsiin Uppsalaan, jossa olen asunut kevään virkavapaalla, tuli paketti Suomesta. Lähdin hakemaan sitä pakettikortissa annettuun osoitteeseen. Osoitteessa oli bensa-asema. Katselin hämmentyneenä ympärille: missä posti? Kun ympärillä levisi vain laakeaa esikaupunkimaisemaa, oli pakko mennä asemalle ja kysyä asiaa. Hilpeä polttoainekauppias katsoi silmiin ja sanoi, että posti on täällä ja paketit haetaan kassalta. Lähdin hämmentyneenä pois paketti kainalossa. Käteen jäi pullo autoikkunan pesunestettä.

Elämme kommunikaatiovallankumouksen viimeisintä vaihetta. Samalla joudumme todistamaan rakkaan ystävän, käsinkirjoitetun kirjeen, kuoleman. Taakse jää viisisataa vuotta lähikirjoittamisen kulttuurihistoriaa. Viestien kirjoittamisessa tapahtuneet muutokset heijastavat kulttuurin suuria muutoksia. Moni on jo ennustanut postitetun kirjeen kuolemaa; enää vain viitisen prosenttia kaikista kirjeistä on yksityispostia. Sen voi nähdä kodin eteisessä. Luukusta tippuu voittopuolisesti mainoksia, ilmoituksia, laskuja, kutsuja ja muita painotuotteita. Kuoreen käsin kirjoitettu nimi alkaa olla harvinaisuus. Avaan sellaisen aina ensimmäisenä, uteliaana.

Onko syytä miehissä ja naisissa surra kirjoitetun kirjeen katoamista? Jo 1500-luvulla luotiin varhaisin kirjallisen viestinnän muoto. Kirjoitettuja kuninkaallisia viestejä välitettiin pääkallopaikalta maan eri osiin. Suomen historiaan liittyy kuninkaamme Gustav Vasa kirje kesäkuulta 1550, jossa hän määräsi Tammisaaren, Rauman, Ulvilan (Porin) ja Porvoon kaupunkien porvareita muuttamaan uuteen, Helsingin kosken äärelle Helsingin pitäjään perustettuun kaupunkiin. Kuninkaan määräys oli kirje, johon liittyi vahva pelotevoima. Näin alkoi hallinto purra; kuninkaallisilla mahtikäskyillä ja käskykirjeillä pantiin valtakuntaa järjestykseen.

Järjestyksenpitoa nopeutti postilaitoksen syntyminen. Meillä se tapahtui 1630-luvulla, hyvin eurooppalaisen kehityksen tuntumassa. Keskusvalta otti hoitaakseen postijärjestelmän turvallisuussyistä. Muutkin liikkuvat kansalaiset saivat postia kantaakseen. Kauppiaat, käsityöläiset, merimiehet ja matkustavaiset hoitivat postia lähettäjältä vastaanottajalle. Postitiet pysähdyspaikkoineen lyhensivät etäisyyksiä. Ne yhdistivät periferiaa keskuksiin; ensimmäinen valtatiemme eli kuninkaantie Turusta Viipuriin oli postitie. Kuninkaallinen määräys 1710-luvulla yhdisti posti- ja kestikievarit toisiinsa. Huomaan, että postin paluu bensa-asemille toistaa historiaa.

Kirjeenkirjoittamisen suuri aikakausi alkoi 1800-luvun puolessa välissä. Opintie tuli useampien ulottuville, selluloosapaperin hinta halpeni, liikkuvuus lisääntyi, lukutaito samoin. Kirjeen kirjoittamisesta tuli keskeinen kommunikaation muoto. Ystävät, perheenjäsenet, kollegat ja sukulaiset lähellä ja kaukaa vaihtoivat mielipiteitä kirjoittamalla. Kirjeestä tuli kokonaisen kulta-ajan viestinnällinen symboli. Kirjeiden muotoileminen edellyttää vaivannäköä, se vaatii aikaa, keskittymistä ja ajattelua. Kirjeenkirjoittaminen on melkein kirjallista työtä. Kirjoittamaan ryhdyttiin usein tunteella ja vastaanottaja mielessä pitäen. Kirjekuori tuli käyttöön 1700-luvulla; tarinan mukaan sen kehitti eräs tapetintekijä Ranskan Lyonissa.

Ruotsissa esillä on ollut 300-vuotisen syntymän kunniaksi teoreettisen lääketieteen professorin Carl von Linné. Tukholman postimuseossa on mainio näyttely Linnéstä kirjeenkirjoittajana. Hän omisti runsaasti aikaa hoitaessaan työ- ja ystävyyssuhteita kirjeillä. Linnén laaja, maailman eri osiin ulottunut 1700-luvun kirjeenvaihto on tieteellisesti kiinnostava ja olennainen osa hänen tutkimustaan.

Kirjoitettu kirje on paras historiallinen lähde. Käsin kirjoitettu kirje on kestänyt monet tekniset muutokset. Telegrafi, puhelin, radio ja televisio eivät vielä onnistuneet murtamaan kirjeen asemaa. Sen sai aikaan vasta siirtyminen digitaaliseen aikaan. Posti on nyt sähköistä. Poistumassa ovat paperi ja kuori, mustekynä ja postimerkki. Sisällöt ovat säilyneet mutta muoto on muuttunut. Sopii kysyä, mitä jää ajastamme jälkeen dokumentoimaan ajatteluamme. Mietin, mahtaisiko meidän nykytutkijoiden kirjeenvaihdosta saada aikaan kunnon näyttelyä 300-vuoden kuluttua?

Takaisin ylös