Kirjoitukset
Kolumni Suomen Lääkärilehdessä 20/2006
takaisin pääsivulle

Monikulttuurisuus, eurooppalainen ydin ja Snellman

Huhtikuisessa Pariisissa, kaupungin modernin taiteen museossa (Palais de Tokyo), oivalsin asian. Euroopan pyhässä ytimessä oleva valkoihoinen ei koskaan taivu todelliseen dialogiin siirtomaamenneisyytensä kanssa. Museon kevään suurnäyttely esittelee ranskalaisen impressionistin Pierre Bonnardin (1867-1947) elämäntyötä. Näyttelytila liekehti valon, värin, vapaan viivan ja ranskalaisen elämänmuodon suloisuutta. Taiteilijan makuuhuone-, ulko-, kaupunki- ja huvilaelämää kuvaavia maalauksia ihailemaan saapuneet keskiluokkaiset ja kultivoituneet pariisilaiset täyttivät salit täyteläisellä läsnäolollaan.

Vain yksi mursi eleganttia kokonaisvaikutelmaa. Ovenpieliin välinpitämättömästi nojanneet univormupukuiset, tummaihoiset vahtimestarit olivat maalausten porvarillisen ja boheemin maailman räikeitä vastakohtia. Afrikkalainen ja aasialainen kelpaat ranskalaisen taiteen ja eurooppalaisen kulttuuriperinnön portinvartijaksi, eivät sen sisällöksi, tekijöiksi tai näkijöiksi. Kontrasti palautti kerralla mieleeni kolonialismin historiallisen jännitteen. Yksityinen kokemukseni yhtyi muistoon yleisestä: eurooppalaisen ja globaalin kohtaamiset ovat liian usein päättyneet verisesti, ristiriitaisesti ja konfliktintäyteisesti.

Historia ja kulttuurihistoria kertovat meille meistä. Seisoin taannoin amsterdamilaisen kirjakaupan kassajonossa syli täynnä Euroopan yliopisto- ja kaupunkihistoriaa käsitteleviä teoksia. Takanani vuoroaan odotti kärsivällisesti laiha tummaihoinen opiskelijamies, kädessä yksi teos. Se käsitteli orjuuden historiaa. Salamannopeasti tajusin oman näkökulmani kotopohjaiset lähtökohdat. Maanosamme taloudellinen ylivoima ja kulttuurinen elitismi istuvat syvällä. Eurooppalaista lähetysmissiota leimaa edelleen sammumaton usko omaan sivistykselliseen ylemmyyteen.

Molemmat kokemukset ovat opettaneet arvioimaan ”oman” ja ”vieraan” herkkää suhdetta. Kansalliset onnelat ja paikalliset lintukodot ovat poissa - maailma on liikkeessä ja liikkeellä. Ihmiset, asiat ja arvot ovat jatkuvan, osin ahdistavan muutospaineen kourissa. Uusliberalismi ja kansalliset raja-aidat ylittävät markkinavoimat ovat jyllänneet keskuudessamme jo pitkään. Perässä tulevat globalisaatio ja monikulttuurisuus.

Kansallisfilosofi J. V. Snellmanin 200-vuotisjuhlavuonna sopii kysyä mitä mies itse olisi ajatellut nykymaailman menosta. Viimeisen 50 vuoden aikana kansainvälinen kehitys on heittänyt silmiemme eteen kolmannen maailman ongelmineen ja vahvuuksineen. Kolonialismin purkaminen on haastanut maanosamme suuret maat ennennäkemättömien haasteiden eteen. Monikulttuurisuus on noussut meilläkin jokapäiväisteemaksi. Vaikka siirtomaavallan perintö ei kalva kulttuuriamme, on tulijoita näillekin nurkille aiempaa enemmän.

Sulkeutuneen yhteiskunnan aika, kylmän sodan vuosikymmenet, totuttivat suomalaiset ajattelemaan kansallisesti ja toimimaan sisäpoliittisesti. Katse ei ulottunut lähialueita kauemmas. Nyt meillä monikulttuurisuus nähdään sinänsä hyvinä. Se merkitsee jokaisen oikeutta pitää oma kulttuurinen identiteetti vahvana. Hitaasti mutta varmasti työelämän, koulutusjärjestelmien, elämänmuodon ja kulttuurin painopisteitä muutetaan suvaitsevaisemmiksi. Sinivalkoinen kotopesämme täyttyy uusista visertäjistä. Punainen tupa, koivu ja järvimaisema kelpaavat vietnamilaisille, somaleille, kurdeille ja pakistanilaisille.

Syyskuun yhdestoista, sota terrorismia vastaan, Alankomaiden poliittiset murhat, Lontoon pommit, Ranskan mellakat ja Tanskan pilakuvat osoittavat, että sopeutuminen ei ole ollut helppoa. Julkisuus täytyy etnisistä konflikteista ja uskonnollisista ristiriidoista. Uusia viholliskuvia haetaan, jotta oma vahvistuisi. ”Me” ja ”muut” sävyttyvät tavalla, joka paljastaa eurooppalaisen kulttuurin heikkouden, nationalistisen ylemmyyden ja jopa rasistisen torjunnan. Samaan aikaan sosiaalinen todellisuus jäsentyy uudelleen. Eliittien menestyksen vastapuolella etninen tausta ja köyhyys yhdistyvät. Islamista tehdään pahan alku, eurooppalaisten arvojen uhka. Pelon ja muutosvastarinnan ilmapiirissä on vaikeata innostua visiomaan tulevaisuutta, hakemaan paremman elämän ja yhteisöllisyyden eväitä.

Niin…Snellman siis? Kansallinen herättäjämme olisi epäilemättä sekä ihaillut Bonnardia että lukenut orjuuden historiaa. Ahkera kirjoittaja olisi paneutunut kysymykseen eurooppalaisen tiedemiehen ja suomalaisen poliitikon tarkkuudella. Ideat valtiosta, kansakunnasta ja sivistyksestä olisivat sävyttyneet monikulttuurisemmin. Perusviesti eli usko yhdessä tekemiseen säilyisi. Snellmanilaista on toiminta yhdessä, toisia kunnioittaen ja tilaa antaen, sallien, sietäen ja oppien. Näkemys kelpaisi edelleen monikulttuurisuusvaltion ideologiseksi perustaksi.

Takaisin ylös