Kirjoitukset
Kolumni Suomen Lääkärilehdessä 11/2006
takaisin pääsivulle

Kävelyllä

Jatko-opiskelijani palasi elämänsä ensimmäiseltä konferenssimatkalta Yhdysvalloista ja kysyin vaikutelmia: ”Sietämätöntä, kun en päässyt lankaan ulos kävelemään. Kaikki kollegat ajoivat autolla. Rämettyneet jalkakäytävät kasvoivat ruohoa”. Kommentti palautti mieleen omat kokemukseni rapakon takaa. Auton takapenkille liimautuneelle kasvoi nopeasti eurooppalainen sielu. Jenkkilä ei ole kävelijöiden ja kävelyn paratiisia!

Silti USA:n puolustusjärjestelmissä pohditaan keinoja, joilla kävelyä analysoidaan. Kävely nähdään henkilökohtaisena nimikirjoituksena – se paljastaa luonteenpiirteitä ja taipumuksia, kuten alttiuden terrorismiin ja väkivaltaan. Meilläkin muotiin voivat tulla kännykät, jotka tunnistavat omistajansa askelluksen. Power walking ja sauvakävely, askelmittarit, hyppykepit, lumikengät ja juoksumatot ovat jo jokapäiväisilmiöitä.

Jalan asettaminen toisen eteen - kävely - on kulttuurisesti monimuotoisempaa kuin pinnalta katsoen voi arvata. Synonyymisanasto osoittaa ilmiön kirjavuuden. Me voimme harpata, loikata, kulkea, lampsia, hipsutella, laahustella, tassutella, löntystää, köpötellä, jolkotella ja kulkea jytistellä. Se lisäksi me jaloittelemme, juoksemme, hölkkäämme, marssimme, vaellamme ja flaneeraamme.

Amerikkalainen historioitsija Joseph A Amato on kirjoittanut mainion kirjan kävelyn historiasta ja merkityksistä (On Foot: A History of Walking). Amaton mukaan kävelyn luonteen muutos heijastaa yhteiskunnan muuttumista. Tuhansien vuosien ajan vain kävelemällä pääsi eteenpäin. Ensimmäiset valtiojärjestelmät toivat kadut ja tiet, ja niille kurinalaisen ja kollektiivisen kävelyn, sotajoukkojen ja paraatien marssin. Keskiajalla yleistyivät ristiretket pyhiin kaupunkeihin Roomaan ja Jerusalemiin. Aikana, jolloin hevonen oli statuksen ja sotilaallisen voiman mitta, yhdistyi asketismin ideaali kävelyyn ja paljaisiin jakoihin. Kävelystä tuli keino erottua sosiaalisesti.

Renessanssin aikana kävelyä alkoivat säädellä muoti ja etiketti. Sosiaalinen asema näkyi kävelyjärjestyksessä, kävelyn nopeudessa ja askeltamisen arvokkuudessa. Tyynestä, varmasta, elegantista ja ryhdikkäästä kävelystä kasvoi luokka-aseman ja korkean statuksen tunnus. Sotilaallisen marssimisen hienoudet jalostuivat 1600-luvun suurvaltakaudella. Uutuudet näkyivät pääkaupungeissa, joiden kirkot, palatsit, torit, aukeat, puistot ja väylät tarjosivat mahdollisuuden akateemisille ja kruunakaiskulkueille, näyttäville voitonparaateille ja suurille juhlatilaisuuksille.

Sivistyneet kävelyt puutarhoissa, puistoissa, kylpylöissä ja luonnon helmassa yleistyivät romantiikan aikana. Kävely sai eurooppalaiset puolestapuhujansa kuten Rousseaun ja Goethen. Herrasmiehen kävelykeppi, vaellussauvan urbaani versio, ilmestyi katukuvaan 1700-luvulla. Seuraavan vuosisadan alkuun sijoittui modernin turismin läpimurto. Kaupunkien kävelijät siirtyivät maalle ja luontoon; kävelyyn tuli ideologinen ja patrioottinen lisä. Luonnosta haettiin isänmaallista innostusta ja kotiseuturakkauden perustaa.

Suurkaupungistuminen 1800-luvulla synnytti flaneeraajat, urbaanien tilojen levolliset kävelijät. Samalla muuttuivat kaupungit. Ahtaat keskiaikaiset kaupungit modernisoitiin liikkumisen nykytarpeisiin. Jalkakäytävät, bulevardit, kaupunkipuistot, esplanadit, tavaratalot ja kauppakujat muodostivat jalankulkijan oman maailman, jossa sosiaaliset tärkeää oli näkyvä ja tulla nähdyksi. Kun kävelystä tuli vapaehtoista, sen ominaisuuksia ryhdyttiin jalostamaan. Urheilulajiksi kävely muodostui 1860-luvun Englannissa.

Kävelyn käytöstavat ovat kehittyneet viimeisen kahden vuosisadan aikana. Etikettikirjat omistavat useita sivuja ”katutapojen” kuvaamiselle, ulkopukeutumiselle, kohtaamisille ja tervehtimisille, käsikoulussa kävelylle, syljeskelylle ja naisen/miehen seurassa kulkemiselle. Normisto tuli suoraan englantilaisen yläluokan tapakulttuurista. Mykkäfilmin kultakaudella kävelytyylejä oli helppo pilkata, kuten Chaplinin ja Keatonin elokuvat osoittavat.

Poliittinen kävely sai muotonsa viime vuosisadalla. Mahatma Gandhi protestoi brittejä vastaan kävelemällä ja Martin Luther King vastusti rasismia viidenpäivän marssillaan vuonna 1965. Suomessa eduskuntauudistuksen 1906 valmistelu toi meillä mieltä osoittavat joukot kaduille ja toreille. Nykyaika synnytti kollektiiviset protestiliikkeet, joukkomarssit, mielenosoitukset ja demonstraatiokulkueet. Viime aikojen pilapiirrosmielenosoitukset osoittavat jälleen kerran joukkovoiman ja protestimarssien globaalin ja poliittisen painoarvon. Kävelemällä pääsee pitemmälle ja yhdessä kävelemällä on enemmän!

Takaisin ylös