Kirjoitukset
Suomenmaa 17.8.2007
takaisin pääsivulle

Avoin kirje kaupungista puoluesihteeri J. Korhoselle,

Kesä on ohi. Poliittinen työ alkaa jälleen kunnissa ja kaupungeissa. Epätasaiseen kesään ovat tuoneet väriä keskustan puoluesihteerin linjavedot. Sinä olet saanut aikaan keskustelua. Monet kommenttisi ovat tervetulleita, persoonallisia ja rohkeita. Siksi ne ovat herättäneet huomiota. Poliittinen keskusteluilmapiiri ei Suomessa ole vielä paras mahdollinen. Olemme historiallisesti hitsautuneet puhaltamaan yhteiseen yhteen hiileen.

Konsensus on marginalisoinut särmät ja karheuden politiikasta. Siksi tekemäsi keskustelunavaukset on huomioitu mediassa. Taustalla on uskoakseni toinenkin syy. Nyt 2000-luvulla on jälleen kerran ollut keskustapuolueen uudistumisen paikka. Lamavuosien ja rakenneuudistuksen jälkeen sekä eurooppalaisen integraation säestämänä puolue on joutunut hakemaan uudenlaista roolia suomalaisen yhteiskunnan rakennustyössä. Haku on yhä päällä. Valmista ei ole tullut.

Mitä voisi olla keskustalainen työ kaupungeissa? Syökö se elinvoimaa perinteiseltä politiikalta? Sukupolvien yli ulottuu kokemus kahdesta elinpiiristä. Suomalaisuus on hahmottunut poliittisesti ja kulttuurisesti kahden voimakentän, maaseudun ja kaupungin, vuorovaikutuksessa. Suomalaiset ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet liikkeellä, matkalla maaseudulta kaupunkiin, niukkuudesta vaurauteen, koulutuksen avulla sosiaalisesti parempaan asemaan ja ammattiin. Epävarmuuden sietokyky on liittänyt meitä yhteen. Eri sukupolvet ovat joutuneet sopeutumaan alati uusiin olosuhteisiin. Se on antanut politiikalle suunnan. Maalaisliitto-keskusta sai vahvan aseman valtiohoitajapuolueena

Suomalaisen yhteiskunnan hallittu rakennemuutos oli menestystarina, jota keskusta oli osaltaan tekemässä. Kääntöpuolella oli kaupunkipolitiikan olemattomuus. Pääkaupunkiseudun kehittämistarpeet alistettiin vuosikymmenten ajan ja hallitusti aluepolitiikalle. Jo 1960-luvulla muodostui omalaatuinen ja jännitteinen poliittinen tilanne, jossa kaupungistuva todellisuus pakeni keskustalaisen ajattelun ulottumattomiin. Keskustassa puhuttiin ”terveestä politiikasta sairaassa kaupungissa” aikana, jolloin aidolle keskustassa tapahtuvalle urbaanille puoluetyölle olisi ollut todellinen tilaus.

Arvelen, että olemme yhtä mieltä historiallisesta kehityksestä ja puolueen merkityksestä siinä. Kysymys tänään onkin siitä, millaisena näemme Suomen tulevaisuuden ja keskustan roolin tulevaisuuden rakentajana. Yhtä suurta kertomusta ei 2000-luvulla voi enää olla. Suomi on lopullisesti urbanisoitunut ja muuttunut tekniikkavetoiseksi tietoyhteiskunnaksi. Se vaikuttaa tulevaisuuden odotuksiin. Kulttuurit kohtaavat kaupungeissa, moniarvoisuus lisääntyy. Kaikki aikamme uudet ilmiöt olivat poliittisesti, taloudellisesti ja mentaalisesti sidoksissa kaupunkien maailmaan. Euroopan yhdentyminen antaa tilaa kaupunkipolitiikalle. Globalisaatio tuo metropolien kilpailun keskuuteemme. Ollaan siis haasteissa, joiden johdonmukaisesti tulisi vaikuttaa keskustan tuoreisiin linjauksiin.

Kaupunkipuolueita meillä perinteisesti ovat olleet kokoomus, SDP, Rkp ja vihreät. Urbanisoituminen on koitunut näiden puolueiden hyväksi. Siksi on kova haaste puhaltaa sisältöä keskustan kaupunkipolitiikkaan. Pääministerin ja muiden etelän keskustapoliitikkojen esiintyminen on antanut uskoa, että keskellä on poliittisesti tilaa myös maan kaupungistuneimmassa osassa. On tehty kovaa työtä, jotta keskusta on saanut pikkuhiljaa vahvistettua asemiaan kaupungeissa. Se ei ole tapahtunut näyttävillä julkisuustempuilla, populismilla tai äänestäjien kosiskelulla. Se on merkinnyt jalkatyötä ruohonjuuritasolla, sitoutuneita ihmisiä ja pitkäjänteisyyttä, sanalla sanoen malttia ja uskottavuutta.

Siksi olen kasvavan huolestumisen vallassa seurannut, millaisena Sinä näet keskustan tulevaisuuden. Esittämäsi puheenvuorot seisauttavat veret meidän keskustalaista kaupunki- ja kunnallispolitiikkaa tekevien suonissa. Et osoita kiinnostusta Suomen pääkaupunkia kohtaan. Et tunnu ymmärtävän kaupungistumisen mekanismeja. Haet uudistavaa voimaa katsomalla peruutuspeiliin. Esityksesi perussuomalaisten syleilystä ei ole uudistavaa voimaa. Se on pysähtymistä, jopa palaamista alkuruutuun. Keskellä, keskustassa oleva puolue ei voi hakea ravinnetta halpahintaisesta populismista, herravihasta, rötösjahdeista, etnisestä syrjinnästä tai rasismista. Kansallinen omahyväisyys, pikkunationalistinen uho tai Eurooppa-kielteisyys ei ole ratkaisu aikamme ongelmiin. Keskusta on ollut kansanliike, joka on puolustanut ihmisyyttä. Se on suvainnut ja sulattanut sisäänsä erilaisia voimia. Siinä on ollut sen elinvoiman salaisuus!

Suomi ei vieläkään ole valmis, eivätkä suomalaiset ole lopullisesti asettuneet. Poliittiset ääriliikkeet, vennamolaisuus, kulhialaisuus tai perussuomalaisuus, murtuvat esiin poikkeusaikoina. Ne tarjoavat helppoja pelinappuloita aikana, jolloin kaikki tuntuu olevan liikkeessä. Muutamia uusia ääniä saattaa tulla. Silti riski kasvaa, että keskustasta ei koskaan tule kaupungeissa todellista vaihtoehtoa. Se merkitsee poliittisen painoarvon vähenemistä, kun muut kaupunkipuolueet edelleen vahvistuvat. Minun visioni on, että kaupungistumista ei voi pysäyttää. Vain toleranssi ja avoimuus, välittäminen, ennakkoluuttomuus ja rohkeus ovat arvoja, josta keskustalaisuus voi ponnistaa tulevaisuuteen. Näin se kunnioittaa historiaansa – myös kaupungeissa.

Laura Kolbe
Professori
Kaupunginvaltuutettu (kesk)
Helsinki

Takaisin ylös