Kirjoitukset
SUOMI 90 FINLAND -JUHLAVUODEN TERVEHDYS EUROOPPA-PÄIVÄÄ VIETTÄVILLE
takaisin pääsivulle

Euroopan sielu, Rooman sopimus ja Berliinin kevät

Euroopassa historia antaa tänään syvyyttä, identiteettiä, turvaa. Vuosi 1917 oli merkityksellinen Suomen historiassa. Poliittiselle itsenäisyydelle syntyi tilaa Venäjän vallankumouksesta. Tänään tuon aikakauden tapahtumia voidaan katsoa jo etäisyyden päästä. Kun 90 vuotta on takana, voidaan kansallisen kehityksen seurauksia arvioida realistisesti.

Maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Rooman sopimus. Se loi pohjan Euroopan talousyhteisölle (EEC) eli yhteismarkkinoille. Molemmat juhlat ovat pysähtymispisteitä. On pysähdyttävä kysymään olennaista: yhteistyön, yhdessä tekemisen merkitystä historiassa. Suomen valtiollisen itsenäisyyden 90-vuotisjuhla ei peitä sitä tosiasiaa, että Suomi hallinnollisena, kulttuurisena ja sosiaalisena kokonaisuutena oli muodostunut jo edellisten vuosisatojen aikana. Vuorovaikutus suhteessa eurooppalaiseen kulttuuriin oli vaikuttanut suomalaisuuden sisällölliseen määrittelyyn. Eurooppa oli toki ollut olemassa vuosituhansia ennen Rooman sopimuksen allekirjoittamista. Kevään 50-vuotisjuhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden korostaa ”ainutlaatuisina saavutuksina” sitä, että Euroopan kulttuurit, kielet ja perinteet ovat säilyneet moninaisina. Maanosamme kansoja yhdistävät edelleen yhteiset arvot: vapaus, demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tasa-arvo.

Suomen itsenäisyydestä, Rooman sopimuksesta ja muista Euroopan Unionin saavutuksista tulee voida puhua, koska ne tarjoavat mahdollisuuden analysoida sekä kansallista identiteettiä että Euroopan olemusta. Mehän osaamme tämän sankaritarinan, kuinka Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Onko itsenäisyys muuttunut? Eurooppa tuli Suomeen aluksi taloudellisin motiivein, mutta pinnan alla vaikuttivat myös puolustukselliset näkökohdat sekä tunne ja tietoisuus historiallis-kulttuurisesta kuulumisesta Eurooppaan.

Millainen on Suomen kulttuurinen olemus tänään? Onko Suomi muuttunut sen kuluneen 12 vuoden aikana, jolloin olemme olleet Euroopan Unionin jäseniä? Mitään suurempaa sisäistä poliittista vallankumousta ei vuoden 1995 integraatio aikaansaanut. Poliittinen järjestelmämme, kulttuuriset instituutiomme ja sosiaalinen perustamme säilyivät lähes muuttumattomina, joskin ”euroaikaan sopeutuneina”. Kansanvaltainen perustamme, kunnallinen itsehallintomme, vahva luottamuksemme koulutukseen, osaamiseen ja innovaatiopolitiikkaan ovat säilyneet tai jopa vahvistuneet. Hyvinvointiyhteiskunnan arvostus on suurta ja kansalliset onnellisuusarvot kietoutuvat edelleen hyvän henkisen elämän, terveyden ja yhteisöllisyyden, ei materialistisen runsauden tai globalisaation avaamien mahdollisuuksien ympärille.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomi on ottanut paikkansa eurooppalaisessa yhteistyössä ja Eurooppa läpäisee monella tavalla suomalaista elämää ja arkea. Kylmän sodan ja rautaesiripun murentumisen jälkeen sisäinen, mentaalinen Eurooppa-karttamme on kokenut dramaattisen muutoksen. Viime vuosien nopea yhdentymiskehitys on osoittanut, että Länsi- ja Itä-Euroopan kohtaaminen on käynyt voimille. Euroopan sopeutuminen uuteen geopolitiikkaan on vienyt aikansa. Suhteemme eurooppalaiseen, kansalliseen ja paikalliseen tilaan on muuttunut. Viisikymmentä vuotta on puhuttu rauhasta, hoidettu teräs-, talous- ja tullipolitiikkaa, määritelty kiintiöitä sekä pohdittu kilpailulainsäädäntöä. Nyt tihkuvat esiin vahvat kansalliset, alueelliset ja paikalliset intressit. Sopeutuminen uuteen geopolitiikkaan on ottanut aikansa. Ilmastonmuutos, energiakysymykset ja globalisaatio lisäävät tänään paineita.

Siksi tulee puhua sekä Euroopasta että itsenäisyydestä. Yhteinen nimittäjä on kulttuuri. Avainkysymys tänä keväänä on ollut: minkälainen on Euroopan olemus? Voittavatko kansalliset intressit puheen eurooppalaista identiteetistä? Eurooppalaisuuteen liittyy vahvoja tunteita ja mielikuvia. Siihen kietoutuvat muistot ja nykyisyys, historia ja tulevaisuuden odotus. Oma identiteetti rakentuu edelleen lähellä olevista aineksista, paikallisesta tai kansallisesta menestyksestä. Silti Euroopan Unionin yhteisestä historiasta, yhteisistä saavutuksista tulee muistuttaa, jotta vanha tavoite päivittyisi. Yhä on varmistettava rauha, vakaus, demokratia, lainmukainen toiminta ja vauraus maanosassamme, joka vuosisatoja on kärsinyt sodista, jakautumisesta, vihanpidosta.

Roomasta lähdettiin liikkeelle. Berliini on väliasema. Katseen on edelleen oltava tulevaisuudessa. Eurooppalainen yhdentyminen on edelleen aikamme huomattavin rauhan projekti. Laajentuminen on tuonut poliittisesti ja kulttuurisesti vahvemman Euroopan. Eurooppa säilyy, jos haluamme yhdessä vaalia yhteisiä eurooppalaisia arvoja ja kulttuuria. Eurooppalainen kulttuuri ei koskaan ole valmista eikä se voi olla vain ”politiikkaa”. Kulttuuri on keskustelua, kohtaamista, oppimista, avoimuutta ja vuorovaikutusta. Se edellyttää näkymistä yhteisillä puhekentillä.

Viime vuosina ylpeyden käsite on palannut kansalliseen keskusteluun. Saako omasta historiasta olla ylpeä, vaikka maailma ympärillä muuttuu? ”Ylpeys” liittyy olennaisesti 1990-luvun eurooppalaisen poliittiseen kehitykseen. Monet historian kysymykset ajankohtaistuivat. Historiasta tuli paikallinen, kansallinen ja ylikansallinen muutosvoima niin Saksassa kuin Keski- ja Itä-Euroopassa, Baltiasta Balkanille. Eurooppalainen integraatio nosti esiin vanhoja poliittisia identiteettejä ja rakenteita sekä alueellisia verkostoja.

Myös suomalaisessa keskustelussa on palattu pohtimaa omien saavutusten merkitystä, ylpeyttä omasta. Suomi onnistui tasapainottelemaan idän ja lännen välissä, sopeutumaan itsenäisyytensä varassa kulloiseenkin yleiseen poliittiseen tilanteeseen. Yhdistyneessä Euroopassa ei tarvita enää tasapainottelua, vaan vuorovaikutusta. Siellä missä keskustellaan, pohditaan Euroopan tilaa ja tulevaisuutta, tulee suomalaisten osallistua yhteiseen debattiin. Eurooppalaisen yhdentymisen idea kuuluu kaikille ja jokaisen eurooppalaisen tulee tavallaan osallistua sen vaalimiseen. Maailma on muuttunut, alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen lomittuvat.

Vaikuttaminen merkitsee tänään vastuuta yhteisestä Euroopasta ja itsenäisestä Suomesta. Euroopan unionin tavoitteena on varmistaa rauha, vakaus, demokratia, lainmukainen toiminta ja vauraus maanosassamme. Ne ovat myös keskeisiä kansallisia tavoitteita. Uutislähetyksiä dominoivat sotauutiset, terrorismin uhka ja lisääntynyt voimapolitiikka. Militarismin vastavoimaksi tarvitaan kulttuuria. Kaikilla on velvollisuus olla mukana edistämässä eurooppalaista keskustelua ja puhumassa eurooppalaisista arvoista. Eurooppalaisesta kulttuurista tulee jo voida puhua kuin omastamme.

On sanottu, että Euroopan historia on ”loppumassa” ja maanosamme marginalisoitumassa. Haluan muistuttaa, että Eurooppa on uudelleen syntymisen maanosa, joka on kokenut monta kulttuurista renessanssia. Pitkä historia ja vahva kulttuuri antavat varmuutta ja itsetuntoa. Meidän suomalaisten tulee olla mukana luomassa 2000-luvun Eurooppaa, omaa maanosaamme. Euroopan yhdentyminen on edelleen aikamme suurin rauhan projekti.

Laatinut professori Laura Kolbe, Suomi 90 -toimikunnan jäsen

Takaisin ylös