Kirjoitukset
Kolumni Kalevassa 18.7.2006
takaisin pääsivulle

Sota tulee – oletko valmis?

Jokin aika sitten pikku-uutinen läpäisi julkaisukynnyksen. Sen mukaan Yhdysvalloissa, Jemenissä ja Suomessa on eniten aseita asukasta kohden mitattuna. Tieto pysähdytti, vaikka pyssyjen kalisteluun on jo totuttu metsästysseurojen, hirviporukoiden, ampumahiihtäjien ja reserviupseerien luvatussa maassa. Samaan uutissumaan osui tieto siitä, että maakunta- ja valmiusjoukkojen toiminta on vilkastunut.

Sotahulluus näyttää vallanneen katajaisen kansan. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen hakeutuvien määrä kasvaa. Miehet ja naiset, nuoret ja vanhat ovat järjestäytyneet turva- ja siviilikomppanioihin ja maakuntajoukkoihin kootaan kiinnostuneita reserviläisiä. Taistelutahtoiset naiset hiovat kriisiajan taitojaan vapaapalokunnissa, valmiusliitoissa ja sotilaskotisisarpiireissä. Puolustusvoimat kouluttavat maakunnallisia joukkoja yhdessä alan järjestöjen, pelastus- ja poliisiviranomaisten kanssa.

Ilma on sakeana sinivalkoista suojeluskunta-aatetta ja lottasvärdhenkeä. Sotalelukielteisellä 70-luvulla varttuneet, rauhanmarsseissa äidinmaitoa imeneet siviilipalveluhenkiset alkavat jo ahdistua. Eikö eurooppalainen rauhanliike sittenkään saanut mitään aikaan? Kylmä sotakin meni jo eivätkä rambot ole enää muodissa. Sota terrorismia vastaan tuntuu sekin tuhannen järven maassa yhtä kaukaiselta kuin taistelu joulupukkia vastaan ääri-islamin ydinalueilla. Siksi sopii kysyä miksi suomalainen maanpuolustustahto nostaa päätään juuri nyt, kun maailman on kovin muuttunut.

Sodan pelko myy. Kriisiin liittyvillä uhkakuvilla on markkinansa, vaikka elämme integraation ja yhteistyön aikaa. Yksi on varmaa: muistojemme sota ei enää ole samanlaista kuin moderni sodankäynti. Me kaksinapaisen maailman, rautaesiripun, Paasikiven ja Kekkosen turvallisuuspoliittisen ajattelun kasvatit näemme huonosti uusmilitaarisuuden muotoja. Sodankäynti on muuttunut, toimijoiden määrä kasvanut ja strategiat laventuneet. Suosittelen lukemaan aikamme maanpuolustusteemoihin paneutuneen nuoremman tutkijapolven, professori Aki-Mauri Huhtisen ja everstiluutnantti Jari Rantapelkosen kirjoituksia (alkuun pääsee www.mpkk.fi/fi/tutkimus-opetus/julkaisut/johtl/artik/).

Sota on edelleen läsnä elämässämme, koska maailman eri kriisipesäkkeissä soditaan. Nykyihminen on tottunut sotaan. Se kiehtoo ja pelottaa. Sota on tuotteistettu olemaan läsnä mainonnassa ja populaarikulttuurissa. Kuten Huhtinen toteaa, seksin kanssa se luo sadomasokistista lumoa, joka kiehtoo länsimaisen ihmisen mielikuvitusta. Sodankäynti heijastaa sosiaalista järjestystä, antaa vastauksia elämän peruskysymyksiin ja auttaa pohtimaan elämänmuotojen arvoja. Sotaan liittyy mielikuvia toveruudesta, jossa veljeä ei jätetä.

Tutkijat pohtivat aikamme "informaatiosotaa". Se syntyi Vietnamin sodan aikana, kun toimittajat saivat vapaasti kuvata inhimillistä kärsimystä. Dramaattiset kuvat muuttivat kansalaismielipiteen sodanvastaiseksi. Persianlahden ensimmäisessä sodassa informaatiosta kamppailtiin pooleissa, joissa ei saanut kuvata omia järkyttyneitä sotilaita. Kosovon ja Afganistanin sotia käytiin tiedotustilaisuuksissa. Sotapropagandasta informaatiosota eroaa siten, että se pyrkii vaikuttamaan vastapuolen tahtoon, ajatteluun ja päätöksentekoon kaikilla teknologian, talouden ja informaation tarjoamilla keinoilla.

Kun Normandian maihinnousua uutisoi noin 400 toimittajaa, oli Kosovossa vuonna 1995 jo 4000 toimittajaa. Informaatiosodankäynnissä pyritään tiedolliseen ylivoimaan ja kommunikaation globaalin hallintaan. Informaatioyhteiskunnassa todellisuutta voidaan reaaliaikaisesti vääristellä. Uusi teknologia on vienyt kuvalta juridisen todistusvoiman. Teollisen ajan kommunikointiin perustuva lainsäädäntö sopii huonosti informaatiosotaan.

Informaatiosota on myös epäsuoraa sodankäyntiä. Alueellisesta taistelusta siirrytään asioiden ja arvojärjestelmien taisteluun. Huipputeknologiaa vastaan voidaan taistella matalan teknologian sovellutuksin, kuten New Yorkin iskut osoittivat. Uuden sukupolven sodalle tyypillistä on piilosta iskevä joukko, joka uskoo asiaansa. Sotilaat ovat usein vailla sotilaskoulutusta. Sotilaan käsite on irronnut soturin käsitteeksi.

Taistelutilaan on tullut uusia toimijoita. Vastakkain koulutettujen sotilaiden rinnalla ovat muun muassa tutkijat ja asiantuntijat, tietokone-ekspertit ja avustustyöntekijät, mainosväki ja mediahenkilöt. Sotaa elää tänään mediassa. Sodan valmistelut, rauhanmarssit ja diplomatia välittyvät television kautta länsimaisten ihmisen elämään. On tultu tilanteeseen, jossa sota on käyty ennen sodan alkamista. Rantapelkonen kysyykin, aiheuttaako jatkuva 24 tunnin sotauutisten päivystäminen kotirintaman nopeaa sotaväsymistä.

Massa-armeijoiden ja sotajermujen aika on ohi. Asevoimat ja konfliktien luonne ovat muuttuneet, valtioiden merkitys vähentynyt. Kun uusia voimakeskuksia syntyy, voi kysyä onko kansallisilla puolustusvoimilla enää merkitystä. Todellista sotaa käydään tulevaisuudessa pienten alueiden, ammattiarmeijojen ja yksityisten rahoittajien, mafioiden, välillä. Uuden sukupolven sodankäynnissä ei ehkä maakuntajoukoilla, kotopohjaisilla aseharrastajilla tai maanpuolustushengellä enää ole käyttöä.

Takaisin ylös