Kirjoitukset
Kolumni Kalevassa 11.7.2006
takaisin pääsivulle

Turkki ja ”lännen katse”

Elämäni ensimmäinen todellinen suurkaupunki, Istanbul, jätti nuoreen sieluuni lähtemättömän jäljen. Bosporin rantojen upeutta ovat kuvanneet lukuisat taitelijat ja kirjailijat, löytöretkeilijät, kartografit ja matkailijat. Kaupunki on synnyttänyt useissa saman reaktion kuin minussa, kauniin hurmoksen historian kerrostumien äärellä. Sen eksotiikka, tuoksut, tavat, värit ja silhuetti tuovat esiin menneisyyden moniulotteisuuden. On pakko ihailla ja kadehtia istanbulilaisten kykyä rakentaa ja elää vitaalisti kaupungissa, joka sulauttaa aikakaudet toisiinsa.

Turkkilaisen nykykirjailija Orhan Pamukin Istanbul. Muistot ja kaupunki (su 2003) on rakkaudentunnustus kaupungille, jossa Eurooppa ja Orientti kohtaavat. Pamuk puhuu ”sulautumisesta” Istanbulin tärkeimpänä ominaispiirteenä. Kaupungissa on jälkiä Turkin pitkästä historiasta alkaen aina paleoliittiseltä kaudelta. Kreikkalaisia ja roomalaisia muistoja on yhä näkyvästi paikoillaan, sillä kaupungista tuli Rooman perinteen tärkein kantaja. Nimi muuttui Bysantionista Konstantinopoliksi, kun keisari Konstantinus teki siitä 330 jKr. valtakuntansa pääkaupungin.

Kristinuskosta tuli uuden valtakunnan virallinen uskonto. Vaikka rajat jatkuvasti muuttuivat, laajimmillaan Bysantti hallitsi Välimerta Palestiinasta Pyreneitten niemimaan eteläosiin. Idässä uhkasivat persialaiset ja arabit, lännessä slaavit ja bulgaarit. Ristiretket kiristivät idän ja lännen kristittyjen välejä. Konstantinopoli joutui paikoin latinalaisvallan alle. Bysantti romahti lopullisesti vasta kun osmanisulttaani Fatih Sultan Mehmet valloitti pääkaupungin vuonna 1453, kuten me Mika Waltarin lukijat tiedämme.

Tuolloin Bysantin islamilaisena seuraajana pidetty osmanien valtakunta aloitti vuosisatoja kestäneen mahtikautensa. Laajimmillaan osmanivaltakunta ulottui Persianlahdelta nykyiseen Algeriaan ja Wienin edustalta Etelä-Egyptiin. Se oli uuden ajan alussa Välimeren ehdoton valtias ja kauppaverkostojen kuningas. Osmanien valtakunta lakkasi olemasta vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Turkin historiassa lomittuvat läntinen ja itäinen vaikutus. Alue on sekoitus länsimaisuutta ja orientaalisuutta, ”omaa” ja ”vierasta”, eurooppalaista ja aasialaista, kristillistä ja islamilaista. Turkkiin on ollut helppo heijastaa toiseuden synnyttää vihaa. Sen alueella vaikuttaneet kulttuurit on nähty maanosamme uhkana. Persia yhdisti nykyisen Turkin alueen. Siihen liittyi viholliskuva Euroopan ydinkulttuuria Kreikkaa uhkaavasta mahdista. Islam valtaisi Turkin asteittain. Ristiretkeläisten kertomukset vahvistivat mielikuvia alueen vaarallisuudesta.

Vaikka osmanihallinto oli ensimmäisinä vuosisatoina oikeudenmukaista ja suvaitsevaista, ei Euroopassa pehmennytty ymmärtämään sen olemusta. Euroopan sankarikertomuksiin kuuluu turkkilaisten torjuminen vuosina 1529 ja 1683. Torjunta oli suuri voitto wieniläisille ja kaupunki sai erityisaseman länsimaisen sivistyksen etuvartiona. Kreikan vapaussota 1800-luvun alussa synnytti uuden panhellenistisen aallon. Pääkaupunkiasemansa uusineesta Ateenasta tehtiin eurooppalaisen kulttuurin symboli, vastakohtanaan julma turkkilainen Aasia.

Vaikka modernisaation merkkejä näkyi osmanien valtakunnassa 1800-luvun jälkipuolella, tulivat uudistukset myöhään. Osmanivaltakunnan taloudellinen ja poliittinen kontrolli luisui brittien, ranskalaisten ja saksalaisten käsiin. Turkkilaiset ajautuivat ensimmäiseen maailmansotaan Saksan liittolaisena ja hävisivät. Liittoutuneet miehittivät Istanbulin ja maa jaettiin 1920 Kreikan, Italian, Ranskan ja Armenian kesken. Vasta kenraali Mustafa Kemal kokoama uudistusmielinen vallankumousarmeija ajoi valloittajat maasta. Vuonna 1923 Turkki julistettiin tasavallaksi ja maa sai nykyiset rajansa. Siitä alkoi nopea kehitys kohti länsimaista ja modernia poliittista yhteiskuntaa.

Kemal Atatürkin vallankumous siirsi osmanivaltion historiaan. Paikan otti, kuten Pamuk toteaa, ”pieni länttä matkiva Turkin tasavalta”. Uusi poliittinen järjestelmä ja sitä tukenut turkkilainen nationalismi alistivat alleen orientin perinteisen, eksoottisen ja pittoreskin. Monikulttuuriset ja kosmopoliitit kaupungit turkkilaistettiin, tavat modernisoitiin ja tavoitteet eurooppalaistettiin. Muutosta vauhditettiin mm. etnisillä puhdistuksilla. Tätä kaksinapaista perintöään Turkki nyt selvittää prosessoidessaan mahdollista EU-jäsenyyttä.

Länsimaiset tarkkailijat ovat sijoittaneet Turkkiin omia uhkakuvitelminaan ja orienttihaaveitaan. Kun länsi oli koko ihmisyyden mitta, oli Bysanttia ja sulttaanien valtiota helppo katsoa alentuvasti. ”Turkkilainen” oli pitkään julmuuden ja verenjanoisuuden symboli. Menneisyys on kuitenkin Turkille armollinen. Alueen pitkä esihistoria ja historia mahdollistavat yhtä monta eurooppalaista kuin orientaalista kertomusta. ”Lännen katse” on Pamukin mukaan useimmiten johtanut perinteisten ilmiöiden katoamiseen. Paikallisen älymystön oppineisuutta ja sivistystä tarvitaan nyt, kun Turkki jälleen käy eurooppalaista tietä. Turkki tarjoaa maanosallemme ainoalaatuinen mahdollisuuden yhdistää länsimaiset arvot islamiin. Sydämeni kaupunki Istanbul marssii tässä jälleen kärjessä!

Takaisin ylös