Kirjoitukset
Kolumni Kalevassa 6.7.2007
takaisin pääsivulle

Puola on toista maata!

EU:n huippukokouksesta juhannusviikonloppuna mieleen jäi kaksi asiaa: unionin perustuslaillinen sopimus saatiin vihdoin Saksan johdolla kasaan ja Puola profiloitui kummallisen omapäisenä maana. Puolalaiset politiikan ihmekaksoset Kaczynskit panostivat kovilla. He pelasivat perustuslakipeliä väkevän kansallisin tunnuksin. Maa vaati muun muassa lisää äänivaltaa ja näkyvyyttä unionissa. Puolan poliittiset johtajat vetosivat tunteellisesti historiaan ja sodan kokemuksiin. Saksa joutui sylkykupiksi. Sitä ennen oli uhottu Venäjälle.

Puola on piirtynyt syvälle eurooppalaiseen lähihistoriaan. Ensin saatiin Puolasta solidaarisuusliike, joka pani kommunismille kampoihin. Sitten Vatikaanin ääneksi nousi suosittu puolalainen paavi. Tämän kirkollisen johtajan merkitys kylmän sodan päättymisessä on yhä arvioimatta. Nykyään puhutaan puolalaisesta putkimiehestä, josta tuli maanosamme jakautuneiden työmarkkinoiden tunnus. Putkimies tekee ikäviä töitä halvemmalla ja nurisematta. Osaavat ja ahkerat puolalaiset (ja muut tulijat entisen rautaesiripun toiselta puolelta) ovat vallanneet työmarkkinat Englannissa, Irlannissa, Saksassa, Ruotsissa ja muissa vauraissa maissa.

Puola? Mikä ihmeen maa on Puola? Miksi Puola on kaikkien huulilla?

Puola on lähellä Suomea, Itämeren rannalla. Vaikka jaamme saman merellisen ja pohjoisen kulttuuripiirin, on Puola monille suomalaisille suuri tuntematon maa. Puola on Euroopan rajamaata ja jo siksi meille kiinnostava ja tärkeä. Jaamme yhteisen kokemuksen historiasta ja suurista naapureista. Vaikka molemmat maat ovat idän ja lännen välialuetta, on Puolan historia tihentynyttä Euroopan historiaa. Tuskin mikään maa on osannut yhtä dramaattisesti tuotteistaa ja politisoida historiaansa kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Siitä saatiin esimakua EU kokouksessa.

Puolalaiset koetaan ylpeänä kansana. Ylpeydellä on historiansa - ja hintansa! Itsenäisen Puolan historia päättyi vuonna 1793, kun Venäjä, Preussi ja Itävalta liittivät kukin valtioalueisiinsa osan Puolasta. Maa oli juuri saanut (1791) ensimmäisenä modernin perustuslain. Kun Euroopassa 1800-luvulla syntyivät kansallisvaltiot, oli Puola jaettu ja kukistettu. Puolan historiasta tuli kätkettyä historiaa. Puolalaisuutta ja patriotismia ilmennettiin epäsuoraan kirjallisuuden, taiteen ja musiikin avulla. Maanpaossa eläneen Chopinin musiikki kosketti kansan tuntoja ja sai vaikutteita kansanmusiikista. Musiikista ja runoudesta on luettavissa myös puolalaisten suuri historiakertomus.

Puolan kohtalona on siis ollut joutua alistetuksi. Puolan asema on ollut sidoksissa Saksan ja Venäjän välisiin jännitteisiin. Vaikka järjestelmät ovat muuttuneet, ovat naapurimaat säilyneet samana. Suuremmat naapurimaat ovat jyystäneet Puolaa, panneet sen poikki ja pinoon sekä tehneet siitä liitosalueen. Tai ovat pyrkineet tuhomaan Puolan kulttuurista ominaislaatua. Viimeisin vaihe liittyi maailmansodan päättymiseen. Sen jälkeen Puola joutui osaksi kommunistista vyöhykettä.

Vaikka Puola valtiona pyyhittiin kartalta vuosisadoiksi, ei idea Puolasta ole hävinnyt. Puolassa unelma vapaudesta ja riippumattomuudesta on säilynyt poikkeuksellisen vahvana. Puolalaiset tunnetaan sitkeänä kansana. Toisin kuin esimerkiksi pohjoismaissa, eivät puolalaiset päässeet rakentamaan kansakuntaa, itsenäistä valtiota, modernia demokratiaa ja hyvinvointia. Puola on ollut Suuri Isänmaa ilman valtiollista olemusta ja instituutioita. Poliittinen kulttuuri on ollut kehittymätöntä. Puolalaisten Puola on ollut toteutumaton idea, jossa vastakohdat ovat korostuneet.

Puolassa historian myytit vaikuttavat omakuvaan. Euroopan ensimmäisen kirjoitetun perustuslain saaminen kuuluu keskeisiin myytteihin. Sen tavoitteena oli luoda järjestystä anarkiaan ja poliittiseen valtatyhjiöön. Perustuslain kirjain jäi elämään, vaikka sen sovellutukseen ei päästy syntyaikana. Muut historian legendat, jotka antoivat Puolalle sankarillisen menneisyyden eurooppalaisuuden etuvartiona, elävät edelleen vahvoina. Puolan vastarintaliikkeiden kunniaksi skoolasivat Suomenkin ylioppilaat jo vuonna 1830.

Nyt Puola on palannut olemaan kansakunta ja itsenäinen valtio. Lisäksi siitä on tullut Euroopan Unionin jäsenmaa, joka on sitoutunut harjoittelemaan demokratiaa, diplomatiaa ja vuorovaikutusta. Puolan tulee toimia valtiona valtioiden joukossa. On opittava tekemään päätöksiä yhdessä muiden kanssa, mutta omana poliittisena järjestelmänä. Ongelmia on syntynyt, sillä harjoitteluvaihe Puolassa jäi aikoinaan lyhyeksi.

On harhaa kuvitella, että Puolan ongelmat Euroopassa johtuvat maan tämän hetkisistä poliittisista johtajista. ”Puolalaisuus”, jota maan johtavat poliitikot ilmentävät, on vanha poliittinen yli-ideologia. Puolalaiset osaavat toimia yhdessä ja kriisiaikoina ajaa omia päämääriään. Hyvinä aikoina yhdessä tekemisen uho voi kääntyä vastakohdakseen, omien etujen ahtaaksi puolustamiseksi. Nyt muut eurooppalaiset ovat saaneet hämmästellä puolalaisten yhteistouhuja, niitä juurikaan ymmärtämättä. Silti kannattaa omistaa ajatus puolalaisten historialle. Vie aikansa, että maa oppii olemaan aidosti itsellinen, demokraattinen ja valtiollinen. Puola on tärkeä maa. Menestyessään sillä on paljon annettavaa Eurooppa-perheelle.

Takaisin ylös