Kirjoitukset
Kolumni Kalevassa 4.7.2006
takaisin pääsivulle

Eurooppa – auringonlaskun maanosa?

Suomen vastikään alkaneeseen EU-presidenttiyteen ei enää liity dramatiikkaa tai suurta isänmaallista suoritushenkeä. Eurooppalainen huippukokoustaminen on muuttunut rutiiniksi. Komissaarien mustat autot saavat liikkua rauhassa. Maamme integroituminen yhteisen eurooppalaisen järjestelmän osaksi sujui sittenkin kohtalaisen helposti. Lopunalun ennustukset ja pahan profetiat eivät käyneet toteen, vaan sopeutuminen uuteen aikaan tapahtui kivuttomasti. Historiallisesti kyse on ollut merkittävästä muutoksesta.

Kylmän sodan päättyminen vaikutti sisäiseen ja mentaaliseen karttamme. Integraatio on ravistellut kaikki maita EU-maita. Lähihistoria heijastaa muutosta (transformaatio) ja siirtymistä (transitio). On siirrytty diktatuureista demokratioihin, kontrollista vapauteen, sosialismista kapitalismiin, suunnittelutaloudesta markkinavoimiin, suljetuista yhteiskunnista avoimiin järjestelmiin. Suhteemme eurooppalaiseen tilaan, kansalliseen ja paikalliseen ympäristöön on muuttunut. Muutoksia ei voi ymmärtää tuntematta menneisyyttä.

On muistettava, että Eurooppaa on myös EU:n ulkopuolella. Sopeutuminen uuteen geopolitiikkaan vie aikaa. Yhdistyminen on merkinnyt Keski- ja Itä-Euroopassa yhteiskunnan poliittista, taloudellista ja institutionaalista uusiutumista. Olojen normalisoiminen, joka lännessä on edellyttänyt noin 100–50 vuoden työtä, ei tapahdu hetkessä. Taloutta on sopeutettu euroaikaan hyödyntämällä matalaa kustannus- ja palkkatasoa. Vahvalle ay-liikkeelle, kunnallisille ja valtiollisille veroille on näytetty kinnasta. Länsi on joutunut myöntämään: menestyksen keinot ovat monet.

Eurooppa-keskustelussa kyse on vahvoista tunteista ja historiallisista mielikuvista. Talouden kriisi on hidastanut lännessä halukuutta sitoutua eurooppalaiseen projektiin. Sisä- ja ulkopolitiikka sekoittuvat. Kättä vääntävät kansalliset ja nationalistiset, eurooppalaiset ja globaalit intressit. Itälaajentuminen nähdään Troijan hevosena, jonka vatsassa globalisaatio seurauksineen hiipii vauraaseen länteen. EU:n vanhat valtiot ovat kääntyneet sisäänpäin ja syyttävä sormi osoittaa aikamme syntypukkia, puolalaista putkimiestä.

Euroopan raja-alueiden merkitys on muuttunut. Uusi toimija, Keski-Eurooppa, on palannut poliittiseen maantieteeseemme. Alue oli pitkään ”ei kenenkään kotiseutua”, sillä sen kohtalona oli olla läntisen ja itäisen valtataistelun näyttämönä. Keski-Euroopan avulla Hitler työnsi Saksan valtaa itään. Vuoden 1945 jälkeen vastaliikkeen tarjosi Neuvostoliitto. Raja pysähtyi keskelle noin 50 vuodeksi. Keski-Euroopan arvon palauttivat 1980-luvulta lähtien itsetietoiset poliittiset vapausliikkeet.

Samalla keskustan ja periferian suhteet ovat jäsentyneet uudelleen. Se näkyy puhuttaessa sodan jälkivaikutuksesta. Maailmansota on edelleen läsnä Euroopan historiassa ja vain harvat maat selvisivät siitä vailla muutoksia. Historian ja patriotismin liitto korostuu yhä, kun pohditaan II maailmansodan jälkivaikutusta. Sotaa ja jälleenrakennusaikaa voidaan nyt tarkastella eräänä historian päättyneenä aikakautena. Se antaa tilaa uusille tulkinnoille.

Viime vuosikymmenen kehitys on palauttanut tilan ja paikan merkityksen. Historialla on näyttämönsä, tapahtumat tarvitsevat tilansa. Diplomatia, politiikka, kansallinen päätöksenteko ja yhteiskunnallinen liikehdintä sijoittuvat maantieteellisiin tiloihin ja konkreettisiin paikkoihin. Uusnationalismi korostaa konkreettista, esineitä, symboleja, vaatteita, värejä, katuja, toreja ja rakennuksia. Aikamme murroksen ymmärtäminen ei avaudu vain asiakirjoja lukemalla.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaupunkikulttuuri on selvinnyt voittajana. Matka Varsovaan, Vilnaan, Riikaan, Kiovaan tai Moskovaan auttaa näkemään valtavan muutoksen. Vanhoja kaupunkeja entisöidään ja uutta rakennettaan vimmalla. Kaupungeissa kaikki on muutoksen alla: elämisen rytmi, liikkuminen, kaupankäynti ja sosiaalisen kohtaamisen tavat. Monissa kaupungeissa näkyy porvarillisen, kapitalistisen ja kansalaislähtöisen nousu reaktiona aiemmalle keskusvaltaisuudelle.


Eurooppa tänään on enemmän kuin kansallisten kulttuuriensa summa. Monikerroksisuudessa on sen voima. Monet näkevät maanosamme näivettyneenä vanhana miehenä. On sanottu, että Euroopan aika käy vähiin, väestö ikääntyy, talouskasvu ja tuottavuus jäävät jälkeen maailman muista talousmahdeista. Onko edessä Euroopan alasajo? Sitä sopii epäillä. Eurooppa on jo 3000 vuoden ajan syntynyt uudelleen idän ja lännen, pohjoisen ja etelän, tradition ja murroksen vuorovaikutuksesta.

Vaikka painopiste, pelimerkit ja pelaajat ovat monesti muuttuneet, on maaosamme renessanssien, vallankumouksien ja modernisaation syntyseutua. Integraatio mahdollistaa muutoksen. Marginaaleista nousee tahoja, jotka kylmän sodan aikana olivat ideologisessa paitsiossa. Nyt ne vaativat kulttuurista läsnäoloa, menneisyytensä näkyväksi tekemistä. Historia antaa varmuutta ja itsetuntoa, mikä puolestaan ruokkii kansallista ylpeyttä. Eurooppa ideana tarjoaa yhä uudestaan mahdollisuuden toteuttaa myyttistä unelmaa, yhteisiä perusarvoja, halua elää ajassa. Eurooppa tulee pysymään edelleen myös auringonnousun ja heräämisen maanosana!

Takaisin ylös