KIRJOITUKSET
HBL, Söndagsbilagan 7.5.2006
takaisin pääsivulle

Snellman ja muiston vaalijat

Snellmanin muistamisen avulla on haettu ideologista sisältöä kansakunnan, suomalaisuuden, valtiollisen identiteetin, kansan roolin, isänmaallisuuden ja ulkopolitiikan määrittelyyn. Vuodesta 1978 Snellmanin päivää on juhlittu suomalaisuuden päivänä. Näin nykymuotoinen Snellmanin muistaminen pitää sisällään monia kerrostumia.

Porvarillista Suomi-kuvaa koettelivat 1960-luvun pasifismi, kulttuurivallankumous ja sosiologinen isänmaallisuus. Tulitus tihentyi keväällä 1964, Snellmanin päivän lähetessä. Studenbladetin päätoimittaja Marina Stenius kirjoitti Ylioppilaslehden pääkirjoitukseen: ”Snellman är passé.” Stenius vetosi universaaliseen ihmisyyden aatteeseen ja kansainvälisyyssuuntauksiin. Siihen ei ”kansallinen” enää snellmanilaisesti tulkittuna mahtunut. Kirjoitus aiheutti myrskyn. Puolustajat korostivat Snellmanin kiistatonta asemaa Suomen kansan moraalisena suurmiehenä. Miksi Snellman herätti vahvoja tunteita?

Snellman, yliopisto ja ylioppilaat

Keisarillisesta Aleksanterin Yliopistosta muodostui 1850-luvulta lähtien Snellmanin keskeisin tieteellisen, poliittisen ja kulttuurisen toiminnan foorumi. Snellmanin suomalaisuusohjelma sai vastakaikua ylioppilaissa. Snellmania juhlittiin virkaanastujaisissa 1856 sekä patrioottina että oppositiomiehenä, jolle tärkeää oli mielipiteiden, kritiikin ja mielenilmaisun vapaus.
Kevään 1881 Snellmanin 75-vuotisjuhlista tuli suuri kansalaistapahtuma. Ylioppilastalon iltajuhla osoitti Snellman-kultin sisällön. Juhlasalin perällä, suuren suomalaisen maiseman eteen oli sijoitettu senaattori Snellmanin rintakuva. Yläpuolella oli Suomen vaakuna. Lavalla viherkasvien ympäröimänä olivat Kantin ja Hegelin rintakuvat. Salin seinät oli koristeltu köynnöksillä ja seppeleillä. Välissä liehui lippuja ja vaakunakilpiä, joissa luki Saima, Litteraturbladet, Kallavesi, Kieliasetus, Rahan muutos, Valtiopäivät, Läran om staten, ja Die Idee der Persönlichkeit. Parven keskellä olevassa kilvessä luki Kansallisuusaate. Snellman astui juhlasaliin Porilaisten marssin soidessa.

Snellmanin suurmieskulttiin liittyneiden rituaalien, juhlien, joukkotapahtumien, seremonioiden, laulutervehdysten ja lopulta 1881 hautajaisten muodostamasta kokonaisuudesta kasvoi tärkeä kansallistunteen ilmaisin. Jokaisena Vilhelmin päivänä 6. huhtikuuta Snellman oli tavannut nuorisoa sen esittäessä onnittelutervehdyksen hänen kotina pihalla. Snellmanin perusviesti – kansallishenki syntyy teoista ja elää sydämissä – välittyi näin ylioppilassukupolvelta toiselle. Kielikiistan alkaminen toi uusia sävyjä Villen päivään, kun siitä tuli vuonna 1882 perustetun fennomaanisen kuoron eli Ylioppilaskunnan laulajien vuosijuhlapäivä. Vilhon päivänä tervehtijöihin kuuluivat myös talonpoikaissäädyn edustajat. Säädyn aloitteesta vuonna 1882 Snellmanin haudalle saatiin hautakivi.

Vuoden 1906 satavuotisjuhla

Snellmanin satavuotisjuhlissa toukokuussa 1906 olivat suurjuhlan elementit: kulkueet, liputukset, juhlajumalanpalvelukset ja -kokoukset, puheet ja esitelmät, juhlarunot ja kohdetta valaiseva kirjallisuus, kantaatit ja kuoroesitykset sekä kauppojen sulkeminen päivän kunniaksi. ”Yhdessä kaikki, vanhukset ja lapset”, kirjoittivat lehdet, ”ei huomattavissa minkäänlaista kieli- ja puoluerajoituksia.” Juhlivien taustatahojen joukkoon, ylioppilasjärjestöjen ja talonpoikaissäädyn rinnalle, olivat tulleet yliopisto instituutiona, koulut ja opettajat, muut kansalaisjärjestöt, raittiusyhdistykset (Koitto), nuorisoseurat, työväenyhdistykset, nuorsuomalaiset, kansallisseurat sekä Suomalainen Seura ja Föreningen för Nytta och Nöje. Juhlinta levisi Helsingistä muihin kaupunkeihin ja maaseudulle.

Suomalaisuussuuntaus oli poliittisesti vahvoilla. Juhlapäivä huipentui ”Snellmanin liiton” eli Suomalaisuuden Liiton perustamiseen Mäntymäen kansanjuhlassa. Seuran hallitukseen tuli edustajia nuorsuomalaisista, vanhasuomalaisista ja sosialidemokraateista. Liiton tarkoituksena oli vahvistaa suomalaista kansantuntoa ja edistää suomenkielistä viljelyä”. Vaikutus näkyi heti. Snellmanin satavuotisjuhlapäivään osui suuri sukunimien suomalaistaminen, sillä 24 800 nimeä vaihtui ja uusia syntyi.

Toukokuun 1906 juhlissa korostui Snellmanin rooli isänmaanystävänä, valtiomiehenä, sivistyspoliitikkona ja eurooppalaisena ajattelijana. Vuosituhannen alkuun kietoutui lupaus heräämisestä ja paremmasta tulevaisuudesta. Keväästä tuli sopiva nuoruuden, kasvun ja kehityksen metafora: ”Kevät, kaunis kevät kaiken katkeran jälkeen… tulevaisuuden korkean unelman aamuhetki, valoisien toiveitten ihana aika; kevät, kultainen kevät….jolloin routa sulaa ja Suomi herää!” maalasi Helsingin Sanomat toukokuussa 1906.

Snellmanin muistomerkkijuhla 1923

Snellman-juhlintaan palattiin vasta 1920-luvulla sisäpoliittisten olojen tasaannuttua. Turun suomalainen yliopiston ajajat ottivat Snellmanin päivän omakseen. Aiempaa näkyvämmän roolin ottivat kokoomusta lähellä olevat kansallisseurat ja Uusi Suomi, josta tuli Snellmanin patsashankkeen edistäjä. Ajatus muistopatsaasta oli syntynyt satavuotisjuhlinnan yhteydessä. Sitä oli viimeisillä vanhoilla valtiopäivillä ajanut talonpoikaissääty, mutta uudessa eduskunnassa asia kaatui sosialidemokraattien vastustukseen. Vastuu siirtyi kansalaisjärjestöille.

Patsaskilpailussa 1912 taiteilijapari Eliel Saarinen - Emil Wikström ehdotus Snellman oli valittu voittajaksi. Keisari antoi 1915 antanut luvan patsaan pystyttämiseen Suomen Pankin edustalle. Materiaalipula ja maailmansota viivästyttivät hanketta ja muistomerkki voitiin paljastaa vasta Snellmanin päivänä 1923. Muistomerkki ilmaisi monenlaisia tuntemuksia uudesta, Venäjän vaikutuksesta vapaasta suomalaisuudesta ja valtiollisuudesta. Snellman valjastettiin Suomen itsenäisyyteen johtaneen valtiollisen ja patrioottinen aatteen isäksi. Muistomerkille osoitettu paikka, jonka kunnostamisesta vastasi Helsingin kaupunki, oli tarkoin harkittua urbaania tilaa. Patsas sijaitsi Suomen Pankin, Säätytalon, Yliopiston ja Valtioneuvoston lähellä. Rakennukset olivat keskeisiä Snellmanin elämäntyön kannalta.

Snellman nousi 1920- ja 1930-luvun Suomen sisäisen ja valtiollisen itsenäisyyden, oman hengen ja kielen, sivistyksen ja elämän, kutsumuksen ja vapauden sekä puolustustahdon takuumieheksi. Ylioppilaiden ja Suomalaisuuden Liiton kunniakäynnit haudalla ja patsaalla kuuluivat vuosittain päivän ohjelmaan. Kielikysymys näkyi edelleen, sillä Flooran päivä ja Maamme-laulun ensiesitys 13. toukokuuta, kilpailivat Snellmanin päivän kanssa suosiosta. Suomen ruotsinkieliset arvostivat Snellmania tiedemiehenä, kansallisena kulttuuriherättäjänä, journalistina ja markan uudistajana. Kriittisesti suhtauduttiin sen sijaan edelleen Snellmanin kieliohjelman tavoitteisiin.

Snellmanin muiston kaksi linjaa vuoden 1946 jälkeen

Sodan jälkeen isänmaallisen paatoksen korvasi varovaisempi sävy. Maailmansota oli päättynyt ja Euroopassa puhalsivat uudet tuulet. Puhe isänmaan suurista pojista joutui hakemaan rauhanaikaan paremmin sopivia sävyjä. Snellman vapauden ja valtiokokonaisuuden takuumiehenä joutui testiin toukokuussa 1946. Snellmanin patsaalla oli tungosta. Ylioppilasnuoriso niin oikealla kuin vasemmalla korostivat Snellmanin ”rakkautta kansaan”. Suurmies korotettiin nyt moraaliseksi, vastuuntuntoon velvoittavaksi rehellisyyden esikuvaksi. Vasemmistolle Snellman symboloi taistelua taantumusta vastaan. Tähän viittasi vasemmistointellektuelli, Vapaa Sana –lehden päätoimittaja Raoul Palmgren kevään 1946 Snellman-aiheisessa pääkirjoituksessaan. Palmgren irrotti Snellmanin kansallisajattelun raameista ”realistisen valtiokäsityksen edustajaksi” sekä taloudelliseksi, yhteiskunnalliseksi ja sivistykselliseksi uudistajaksi. Sanomalehtimies Snellman kelpasi työväenluokan esikuvaksi, sillä häneen liittyi ”yhteiskunnallisten etukysymysten taistelua”. Palmgrenin Snellman oli realistinen myöntyvyyspoliitikko, joka käsitti, että Suomella oli erikoissuhde Venäjään.

Vuoden 1945 jälkeen kasvoi esiin kaksi Snellman-linjaa. Porvarillisessa Snellman-juhlinnassa korostui eheyttävän valtiouskollisuus sekä sosiaalinen ja sivistyksellinen vastuu. Snellmania tarvittiin edelleen moraalisena esikuvana. Yliopisto ja ylioppilasjärjestöt, Suomalaisuuden Liitto, kansallista kokoomusta lähellä olevat Snellman-säätiö (per. 1948) ja Uusi Suomi olivat edelleen vahvasti mukana. Snellmanin syntymän 150-vuotisjuhlassa toukokuussa 1956 Snellmanin elämä ja työ liitettiin nykyajan vaatimuksiin. Niitä olivat isänmaallinen vastuu ja sisäinen vapaus, kansanvaltaisuus, itsenäinen valtio ja kielienemmistön ensisijainen rooli suomalaisen ajattelutavan perustana.

1960-luvun Snellman-kritiikki avasi tilaa toiselle tulkinnalle. Juuret löytyivät jo 1850-luvun Snellmanin Venäjä-politiikasta. Kylmän sodan aikana Snellmanin pääteos Valtio-oppi (1842) saivat ymmärtäjiä tasavallan johtokerrostumista. Paasikiven ja Kekkosen linja, perustui Snellmanin valtio-oppiin. Tavoitteeksi nousi pysyttäytyminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Puhuttiin rationaalisesta puolueettomuudesta ja kansalliseen realismiin perustuvasta idänpolitiikasta. Se huipentui keväällä 1981, suurmiehen syntymän 175-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa. Tasavallan presidentti Kekkonen kiitti viimeiseksi jääneessä puheessaan Snellmanin idänpolitiikkaa määrätietoisen kansalliseksi ja realistiseksi. keväällä 2006, J.W. Snellmanin 200-vuotisjuhlassa, on palattu eurooppalaisen sivistyksen teemoihin.

Takaisin ylös