Sivistys sylkykuppina?
Tuskin mikään sana on jauhautunut poliittisessa retoriikassa yhtä mureaksi kuin ”sivistys”. Sivistyksestä puhutaan kuin balsamista, joka parantaa kaikki haavat. Sitä käytetään kun kansakunnalle haetaan suuntaa, kun valetaan uskoa laman aikana tai voitetaan vaikeudet. Sivistys on muuttunut mantraksi, jota mumistaan yhteisen valaistuksen saamiseksi. Vain harva pohtii, mihin käsite liittyy.
Saksalaisvaikutteinen sivistys (die Bildung) on Suomessa ollut menestystarina. Meillä sivistys on liittynyt opintiehen. Koulutus on avannut tien huipulle, yhteistä unelmaa ja parempaa tulevaisuutta toteuttamaan. Sivistyneistö, lukeneisto, oppineisto ja älymystö ovat eri aikoina olleet kansakunnan henkinen selkäranka. Sivistyneistö muodosti kansallisvaltion 1800-luvulla. Lukeneisto ja älymystö siirsivät Suomea modernin hyvinvoinnin tielle 1960-luvulla.
Viime aikoina on ilmennyt, että teollisen ajan koulutussuunnittelu ei vasta aikakautemme globaalitalouden haasteisiin. Tiedon sisältöä, kasvatuksen tavoitteita ja opiskelun päämäärää on analysoitava uudelleen. Tieto ja sivistys käsitteinä kuljettavat mukanaan koko länsimaista kulttuurikehitystä. Keskustelu sivistyksestä on aina pedagoginen. Se liittyy tietoon, arvoihin, elintapoihin ja maailmankatsomukseen. Minkälaisia suomalaisia me haluamme nuorisosta kasvattaa? Mitä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia heidän tulee oppia?
Aikojen epävarmuudestako johtuu, että sivistys on kokenut renessanssin? Sivistyksen revival on tekniikkauskon ja koulutussosialismin vastareaktio. Insinöörivetoinen Uus-Suomi piti rakentaman teknologian ja tietoyhteiskunnan varaan. Pian ilmeni, että tekniikan välineistä ja informaation korostamisesta ei syntynyt onnelaa. On palattu peruskysymysten äärelle, pohtimaan ihmisenä olemista, uskoa ja sivistystä.
Tekniikka ei siis ole poistanut ihmisen tarvetta määritellä hyvän ja pahan, oikean ja väärän, kauneuden ja rumuuden välistä suhdetta. Sivistyksen tielle meidät johdattaa maailman polarisoituminen, voimapolitiikka ja uusmilitarismi. Sivistys on ollut eurooppalaisen ihmisyyden tunnus vuosisatojen ajan. Meillä sivistys heijastaa koulutususkoa ja kulttuuriosaamisesta. Sivistykseen liittyy assosiaatioita kasvatuksen tietä omaksutuista tiedoista, taidoista, moraalista ja tavoista (mores, tavat). Sivistyneeksi kutsutaan henkilöä, joka tuntee oman kulttuurin ja toimii perinnettä uudistaen, muita kunnioittaen.
Vaalit lähestyvät ja peräänkuulutamme yksilön vastuusta kollektiivista. Sivistykseen kuuluu välittäminen ja vastuu itsestä, lähiyhteisöstä ja muista. Sivistynyt on se, joka ottaa osaa yleiseen keskusteluun ja kommunikaatioon. Sivistys ja hyvä elämä liittyvät yhteen. Yhteisöajattelun kantaisä Aristoteles korosti, että ihmisen luonteenomaiset ominaisuudet liittyvät järkevyyteen ja elämiseen vuorovaikutuksessa. Yksilöstä tulee hyvä lajinsa edustaja, kun hän toteuttaa sosiaalista tehtävänsä yhteisössä.
Suomi tarvitsee pärjätäkseen sivistyneitä ihmisiä, kansalliseen perinteeseen sitoutuneita maailmankansalaisia. Kansainvälistyvässä maailmassa tiedolliset taidot eivät riitä. Yhtä tärkeää on, että osaamme olla inhimillisiä ihmisiä, että elämme ihmisiksi. Hyvä elämän hallinta edellyttää sivistystä, kykyjen ja taitojen, asenteiden ja arvojen uusintamista ja niiden moraalisen perustan pohtimista. Sivistys ei ole sylkykuppi vaan politiikassakin voimavara!