KUNNALLISPOLITIIKKA

Kirjoitus Helsingin Sanomissa 14.12.2006

takaisin pääsivulle

Sipoo ja suomalainen kulttuurin kaupunkivihamielisyys

Helsingin kaupungin aluevaatimukset Sipoossa ovat synnyttäneet näytelmän, jonka käsikirjoitus tuntuu tutulta. Helsingissä asiaa katsotaan kehittyvän metropolin näkökulmasta, Sipoossa vallitsee väkevä pelko Helsingin aikeita kohtaan. Selvitysmies on puumerkkinsä antanut, kysymys odottaa yhä ratkaisuaan. Vaikka nyt olisi hiljaisen tuumimisen paikka, jauhaa julkisuus alueliitoksen syitä ja seurauksia.

Miksi asia yhä panee veret liikkeelle? Vastaliike on mobilisoinut voimia taakseen ja saanut riveistään ääntä irti. Pelimerkit ja pelaajat ovat selvillä. Näytelmän dramaturginen jännite onkin syvemmällä. Sipoon puolustajat ovat julkisuudessa saaneet Tuhkimon roolin. Helsingistä on helppo kertoa isona, pahana äitipuolena, joka syö viattomia tytärpuolia eli maaseutukuntia suuhunsa.

Helsinki reagoi tavalla, joka leimaa kehittyviä pää- ja suurkaupunkeja kaikkialla maailmassa. Aikamme on urbaania. Metropolit kasvavat kaikkialla. Suurkaupunkialueet ovat ottaneet entisten supervaltioiden roolin turvallisuuden ja vakauden takaajina. Kaupunkialueet muodostavat uusia voimakenttiä kansallisvaltioiden rajojen rinnalle. Globaalitalous on muuttanut kaupunkien, maakuntien ja maaseudun suhdetta pysyvästi. Rajat liikkuvat maiden välillä, maiden ja alueiden sisällä.

Kansallinen menestyminen seuraa suurten kaupunkiseutujen menestystä. Tilanne ei ole uusi Suomessakaan. Urbanisoitunut kansantalous elää tilanteessa, jossa on tehtäviä rohkeita päätöksiä. Niitä on tehtykin yhteiskunnan monilla aloilla. Helsingin Sipoo –linjaus vain sinetöi globaalin kehityksen koto-oloihin. Jostain silti nousee väkevä voima, joka lataa Sipoo-liikkeen tunne-energialla. Rohkenen arvella: se muodostuu kulttuurissamme vahvana vaikuttavasta kaupunkivihamielisyydestä.

Viha, pelko, kauna kaupunkeja kohtaan kuuluu suomalaisen kulttuuriin kantaviin jännitteisiin. Sipoo on kannattajilleen arkadia. Se on täynnä katoavaa Suomea, koskematonta metsää, viljavaa värikylläistä ja täyteläistä maalaismaisemaa ja siellä viihtyviä vaaleahiuksisia, yksikielisiä suomalaisia. Kaiken yllä lepää agraarinen harmonia. Kulttuurimaiseman rauha yhdistyy Sipoossa kodin onneen, ihmisen oletettuun tasapainoon ”muuttumattoman” ympäristönsä kanssa.

Sipoolaiset ovat osoittaneet jälleen kerran suomalaisille missä ihannemaisema sijaitsee. Yhteys kansallismaisemaan, syvällä virtaaviin kaupunkivihamielisiin tuntemuksiin, on selkeä. Sipoo edustaa suomalaisten ikiaikaista kaipuuta maalle, idylliin. Liitoskiista on avannut vanhat haavat: kunnon suomalaisen tulee suhtautua epäilevästi kaupunkiin ja sen edustamaan elämäntapaan.

Ydinhengeltään Sipoo-liike on kaupunkivihamielistä. Se säteilee inhoa kaupunkia kohtaan. Perusviestin mukaan pahaa kaupunkia ei kukaan kaipaa. ”Itä-Helsinkiä ei haluta Sipooseen”, huudetaan banderolleissa. Sipoolaiset tarjoavat pääkaupunkiseudun ongelmien ratkaisuksi punaisia tupia, peltoja ja perunamaita. Aika ajoi mallin jo 1960-luvulla.

Sopii kysyä, miksi itä ja Helsinki koetaan uhaksi. Toisin kuin ”isäntävaltaiset” pelloille rakentuneet naapurikuntansa, on Helsinki vahva ja virkamiesvetoinen kaupunki. Kunnallisten ja teknisten palveluidensa puolesta Helsinki on modernistien unelmaprojekti. Itämeren tytär suunnittelee ja rakentaa aluettaan systemaattisesti ja hyvin. Kunnallisten ja teknisten palveluidensa puolesta kaupunki edustaa huippua. Asia on todettu monissa vertailevissa tutkimuksissa.

Sipoossa pelätään nykyaikaisen kaupungin tuloa. Itä-Helsinkiin liittyy suunnitelmallista rakentamista. Siihen kuuluvat urbaani infrastruktuuri, suurkaupungin palvelut, liikenne ja metropolin muut edut. Mutta alue ja sen ihmiset edustavat myös toleranssia, moniarvoisuutta, sosiaalista vuorovaikutusta, liikettä, kulttuurien kohtaamista. Ne kaikki ovat modernin kaupunkikulttuurin perusarvoja. Tätä kehitystä Sipoossa ollaan nyt torjumassa.
Turhaan. Se tulee kumminkin!

Takaisin ylös