Miksi ihminen matkustaa? Matkailu on
kaukokaipuuta ja kotiinpaluun iloa. Ihmisiä ajoi liikkeelle jo antiikin aikoina
halu nähdä maailmaa ja oppia tuntemaan ihmisiä ja elämää. Ensimmäiset
kulttuurimatkailukohteet olivat Kreikan ja Rooman temppelit, taistelukentät,
uskonnolliset juhlat, muistomerkit, taide, olympialaiset ja seitsemän ihmettä.
Kristinuskon leviäminen toi pyhiinvaeltajat Pyhälle maalle, Jerusalemiin ja
muualle pyhimysten kotiseuduille. Varhainen matkamuisto oli pyhiinvaeltajan
hattuunsa kiinnittämä simpukankuori tai palmunoksa.
Kulttuuri kiinnosti myös 1600- ja
1700-luvulla pohjoiseurooppalaisia aatelisnuorukaisia, joiden kasvatukseen
kuului Grand Tour. Se oli omakohtainen matka maanosan sivistyksen
alkulähteille. Henkiseen pääomaan kuului tutustuminen antiikin sivilisaation
saavutuksiin. Sittemmin tämä piirre on näkynyt kulttuurimatkailussa. Nousevan
kulttuuripiirin jäsenet tutustuvat omakohtaisesti edellisiin vahvoihin
kulttuureihin. Kaava on yhä vahva: roomalaiset matkailivat Kreikkaan, germaanit
ja skandinaavit liikkuivat Italiassa ja muissa Välimeren maissa ja
amerikkalaiset ja japanilaiset tulevat tutustumaan Eurooppaan.
Matkailu sai moderneja piirteitä jo
1700-luvulla. Ranskalaisen ensyklopedian mukaan "matkat laajentavat
henkisesti ja antavat tietoa; ne vapauttavat meidät kansallisista
ennakkoluuloista. Kyseessä on eräänlainen syventävä opintokokonaisuus, jota
kirjat eivätkä muiden kertomukset voi korvata. Täytyy itse saada muodostaa kuva
ihmisistä, paikoista ja asioista." Kulttuurimatkailu oli itseisarvo.
Luonto matkailukohteena "löydetään" Euroopassa vasta Ranskan
vallankumousta seuranneen romantiikka-aallon aikana. Kesä- ja luontoihminen
kasvaa esiin 1800-luvulla kaupungistumisen ja teollistumisen seurauksena.
Moderni työ edellyttää rentouttavaa vapaa-aikaa. Haetaan koskematonta maisemaa,
"aitoutta" ja luonnonmukaista elämää. Karu maisema ja vaikeakulkuinen
maasto tulevat tavoitelluksi matkailukohteeksi. Kaipuu korottaa, moralisoi ja
pyhittää ihmisen luontosuhteen uudelle tasolle.
-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Suomalainen matkailu elää 2000-luvulla
kahden eurooppalaisen perinteen, kulttuurin ja luonnon, välimaastossa.
Kansalliseen omakuvaan kylmän sodan aikana sitoutunut luontosuhde nosti esiin
Suomen perifeerisenä ja primitiivisenä joulupukinmaana. Matkailuun tuli
luontolisä. Kylät, kaupungit ja alueet saivat merkityksenä suhteessa luontoon,
eivät suhteessa kulttuuriperintöön tai historiaan. Matkailukohteiden vetovoiman
takasi sijainti "luonnonkauniin", "jylhän", "karun",
"koskemattoman" tai "juotavan hyvän" luontoelementin
äärellä. Samaan aikaan kun Suomi modernistui, teollistui ja palveluvaltaistui,
myytiin sitä maisemaromantiikalla ja luontoeksotiikalla.
Kylmän sodan päättyminen 1990-luvulla
nosti esiin toisenlaisia kysymyksiä matkailusta. Suomi integroitui
eurooppalaiseen politiikkaan ja nousi korkean teknologian mainemaaksi. Muutosta
tuli kulttuurimatkailun suuri nousukausi ja yleinen historiaharrastus.
Suomalaisen menestystarinan selittäjäksi ei enää riittänyt uteliaan
ulkomaalaisen vieminen maisematorniin tai porolla ajeluttaminen. Tarvitaan toisenlaista kertomusta Suomesta.
Historia ja kulttuuri ovat nousseet antamaan vastauksia klassiseen kysymykseen:
keitä suomalaiset ovat? Miten he ovat pärjännet?
-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jokainen, joka joutuu työkseen tai
vapaa-ajalla selittämään Suomea, kohtaa saman lähtökohdan. Maamme on muille
kiinnostava historiansa ja yhteyksiensä, kontekstinsa, vuoksi. Suomea voidaan
selittää kronologisesti eli historian avulla. Kulttuurinen selitys voi lähteä
myös maantieteellisestä suhteessa ikiaikaiseen Euroopan jakolinjaan, itään ja
länteen. Historia ja kulttuuri antavat mahdollisuuden uudenlaisiin
tulkintoihin. Menneisyys vastaa niin kuin sinne huudetaan. Suomea voidaan
rakentaa monen kertomuksen varaan. Rikas perinteemme ja pitkä
sivistyshistoriamme mahdollistaa sen.
Murrokset tässä suhteessa ovat
1990-luvulla olleet suuntaa-antavia. Maaseutu-Suomesta on siirrytty
kaupunkeihin. Sisämaan ja Lapin rinnalle ovat nousseet rannikko ja saaristo,
yhteydet ja vuorovaikutus. Agraari on muuttunut urbaaniksi ja eksoottinen
määrittyy nykyään eurooppalaisen paikallisena muotona. Itämeri ei enää erota
Suomen vaan yhdistää jälleen niin itään kuin länteen ja etelään, Baltiaan,
Saksaan, Venäjälle ja muuallekin. Globaali ja teknologinen korostavat
samankaltaisia piirteitä kulttuurissa. Tässä muutosten kentässä Suomi
näyttäytyy kiinnostavana ja haastavana kokonaisuutensa, joka eri aikoina on
löytänyt kansallisen tiensä kansainvälisessä maailmassa. Syyt omaan tiehen ovat
kulttuurisia, ja juuri siksi ne myös matkailijoita kiinnostavat.
Maakunnallisissa matkailustrategioissa
uskotaan tänään vahvasti kulttuurimatkailuun. Useita kiinnostavia
yhteishankkeita on kehitetty paikallisen tarjonnan lisäksi. Kun on tarjontaa,
tulee myös palautetta, kuten näkyy MEK:n viimeisimmässä
rajahaastattelututkimuksessa vuodelta 2001. Jo puolet Suomeen saapuneista
toteaa tärkeimmän syyn olevan "kulttuurin ja yhteiskuntaan
tutustumisen". Sama ilmiö näkyy ulkoministeriön Suomi -nettisivuilla.
Ylivoimaisesti eniten webbikävijoitä kiinnostavat kansalliset
kulttuuripersoonallisuudet, heidän ponnistelunsa ja elämäntyönsä. Sibelius,
Mannerheim, Aalto ja nyttemmin myös Linus Torvald kertovat uteliaille maastamme
paremmin kuin kymmenen auringonlaskukuvaa tai saaristopanoraamaa.
Eurooppalainen Suomi rakentuu kulttuurisen osaamisen varaan. Eri yhteyksissä on arveltu, että kulttuurimme on liian nuorta, pienimuotosta, heterogeenistä, epämääräistä ja vaatimatonta verrattuna Euroopan kiinnostaviin korkeakulttuureihin. On väitetty, että maassamme ei ole mitään kiinnostavaa katsottavaa. En usko tämän selitykseen. Olen omin silmin nähnyt, kuinka ulkomaalainen on innostunut kuulemaan lisää Suomesta sekä vaatimattomassa savutorpassa että puisessa soutuveneessä. Kyse on molemmissa tapauksissa ollut paikallisen kertojan kyvyssä välittää jotain olennaista suomalaisesta elämänmuodosta. Kulttuurin perimmäinen arvo ei ole materiaalisen kulttuuriperinnön koreudessa tai näyttävyydessä. Arvo löytyy kulttuurin mahdollisuudessa elävöittää historiaa. Kiinnostavuus kasvaa kyvystä kertoa jotain olennaista meistä niille, jotka tänne tulevat ja haluavat siksi kuulla lisää.
Kulttuurimatkailun tulevaisuuden
mittakaava voi löytyä pienimuotoisuudesta. Institutionaalisten nähtävyyksien
(museot, kirkot, rakennukset, kulttuuritapahtumat jne.) rinnalle myyntivaltiksi
voivat nousta vaikkapa tavalliset kodit ja kesämökit, marjaretket, matonpesupaikat ja lavatanssit. Kyseessä
ovat ne tilat ja toiminnot, jotka ovat meille suomalaisille tärkeitä.
Kulttuurimatkailun perimmäinen merkitys ei ole muuttunut 2000 vuodessa. Yhäkin
ihmiset matkustavat tutustumaan toisiin maihin ja kulttuureihin oppiakseen
ymmärtämään elämän koko kirjon, vapautuakseen kansallisista ennakkoluuloista.
Suomalaisuus avautuu vain kapeana siinä keinotodellisuudessa, jota napapiiri ja
joulupukinmaat, muumilandiat ja visulahdet edustavat. Matkailijan on mentävä
sinne, missä suomalaiset ovat. Se, keitä olemme ja miten tällaisiksi olemme
tulleet, on meissä kiinnostavaa!