Lenin Helsingissä

Huhtikuussa 1965 paljastettiin Helsingissä Sörnäisten Rantatie 1:ssä Lenin muistolaatta. Siinä on lyhyt teksti suomeksi ja ruotsiksi: “V.I. Lenin asui tässä talossa vuonna 1917”. Paikalla olivat poliittisen eliitin kärkinimet, eduskunnan puhemies K.J. Fagerholm, maaherra B. Lehto, useita ministereitä, puolustusvoimien komentaja, suurlähettiläs A.J. Kovalev sekä Suomi-Neuvostoliitto -seuran johtoa puheenjohtajan, prof. Göran von Bonsdorffin johdolla. Neuvostoliittolainen delegaatio oli paikalla Moskovan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Sirovin toimiessa puhemiehenä.

Laatan tekoon oli innostuttu edellisvuonna Neuvostoliiton presidentti Anastas Mikojanin vierailun yhteydessä. Tuolloin kaupungin johto oli ajeluttanut presidenttiä Leninin asuinpaikoilla Helsingissä; jäljellä olivat Vironkatu 7, jossa Lenin asui marraskuussa 1905 prof. Gunnar Castrénin asunnossa, Liisankatu 19 (asui 1905) ja Vuorimiehenkatu 35 (asui 1906) sekä Töölönkatu 46, jossa Lenin kirjoitti 1917 pääteostaan Vallankumous ja valtio”.

Helsingin kaupunginhallitus päätti vuoden 1964 viimeisessä kokouksessaan kunnioittaa “naapurimaamme suurmiehen, Suomen ystävän Wladimir Iljits Leninin muistoa teettämällä muistolaatan hänen Helsingissä viettämiensä aikojen muistoksi.” Laatta kiinnitettiin taloon, jossa Lenin oli asunut elo-syyskuussa 1917 Helsingin miliisipäällikkö Kustaa Roivion kotona.

Paljastuspuheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teuvo Aura. Hän viittasi Lenin ja Suomen väliseen erityissuhteeseen, ja niihin monitasoisiin ystävyyssuhteisiin, joita vierailut Helsingissä olivat lujentaneet. Helsinki-käynneistä oli lyhyt hyppäys ulkopolitiikkaan. Aura valjasti Leninin symbolimaan hyviä ja rauhanomaisia naapurisuhteita, Suomen ja Neuvostoliiton taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä: “Samalla kun tämä laatta jää meille ja jälkipolville näkyväksi muistoksi Neuvostoliiton suuren johtajan, sen perustajan ja Suomen ystävän Leninin siteistä Suomeen ja sen pääkaupunkiin, se symbolisoi Suomen ja Neuvostoliiton hyviä, läheisiä ja luottamuksellisia ystävyys- ja naapurisuhteista.”

Muistolaatan paljastus osui ajankohtaan, jolloin kansallinen ymmärrys Neuvostoliiton pyrkimyksiä kohtaan oli selvästi suopeutunut. Yöpakkasten jälkeen 1958 idänsuhteiden painoarvo korostui, ja noottikriisin jälkeen kypsytti yleiseen asennemuutokseen. Hrustsevin aikana alkoi Neuvostoliittoon liittyneisiin porvarillisiin ennakkoluulohin tulla säröjä. Tietoisuus maan oloista lisääntyi, kun Helsinkiin alkoi ilmestyä naapurimaan kulttuurivaltuuskuntia ja taitelijaryhmiä, kauppadelegaatiota ja ennen pitkää myös venäläisiä turisteja. Yhteistyö neuvostoliittolaisten ja suomalaisten järjestöjen, kaupunkien, ylioppilaskuntien, seurojen ja yhdistysten välillä tiivistyi vuosina 1963-1965. Erilaiset Suomen ja Neuvostoliiton “ystävyysviikot” alkoivat kerätä väkeä yhdessä YYA-sopimukseen liittyvän juhlinnan kanssa. 1960-luvun alkuun sijoittui myös suomalaisen itämatkailun eli “vodkaturismin” kasvu.

Lenin nousi 1960-luvun lopulla suomalaiseksi suurmieheksi. Helsinki muisti melkein omaa poikansa uudelleen vuonna 1970, kun Linnanmäen takana oleva puisto nimettiin Leninin mukaan. Taustalla oli valtuustoaloite. Lenin oli pop kunnallispoliittisissa piireissä, ja vuosina 1969-1971 tehtailtiin runsaasti muitakin valtuustoaloitteita, mm. valtuutettu Hyvösen aloite Lenin-muistomerkin saamisesta Helsinkiin. Vuonna 1970 oli kulunut 100 vuotta Leninin syntymästä, ja tapahtumaa juhlittiin varsin kattavasti koko Suomessa, monipuolisimmin Helsingissä. Juhlan kunniaksi kaupunginhallitus teki 1969 päätöksen toisen muistolaatan aikaansaamisesta, ja tämä kuvanveistäjä Laila Hietalalta tilattu laatta sijoitettiin Vuorimiehenkatu 35:een, jossa Lenin asui keväällä 1906. Laattaa oli jälleen paljastamassa arvovaltainen kutsuvierasjoukko, kärkiniminään presidentti Kekkonen, kaupunginjohtaja Aura ja Moskovan kaupunginjohtaja V.F. Promylsov.

Muistolaatat ja Lenin-puisto jäivät pitkään ainoiksi Helsingin kaupungin tunnustuksiksi Neuvostoliiton perustajalle. Lenin-keskustelu leimahti käyntiin vuodenvaihteessa 1999-2000, kun kaupunginosa-aktivisti Ritva Hartzell teki aloitteen vajaan metrin korkuisen Leninin rintakuvan sijoittamiseksi Alppilan Lenin-puistoon. Helsingin kaupungin taidemuseon hallitus oli päättänyt ostaa patsaan sitä kaupitelleelta yksityishenkilöltä. Kun asia vuoti julkisuuteen, syntyi valtaisia kohu, ja kaupunki sai lisää patsastarjouksia. Muun muassa Tarton kaupunki tarjosi Helsingille neljän metrin korkuista Lenin-patsasta ilmaiseksi. Lenin jakoi helsinkiläiset jälleen kerran puolesta - vastaan -asetelmaan. Hanke raukesi, kun liikemies veti patsaan myynnistä.