Kantavia ajatuksia

 

 

 

Miksi politiikkaan?

Kunnallisvaaleista2004

Monet ovat kysyneet poliittisen valintani syitä. Lähtöni sitoutumattomana Keskustan listoilta on herättänyt pohdintaa sekä läheisteni että ystävieni keskuudessa. "Kyllä me se politiikka ymmärretään, mutta että kepu....?" on ollut yleisin kommentti. "Mikset mennyt perinteisiin helsinkiläisiin, demareihin, kokkareihin tai vihreisiin?"

On monta tapaa tulla politiikkaan. Nuorena innostutaan aatteista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Vanhempana nousee halu puuttua todellisiin epäkohtiin. Itse olen kokenut molemmat vaiheet. Kuulun 1970-luvun nuorisosukupolveen, jolle osallistuminen oli itseisarvo. Olen Kylmän sodan ja Kekkosen ajan lapsi ja nuori, monien kaltaisteni lailla Paasikivi-Kekkosen -linjan tukija. Niin sanotuilla yleisdemokraattisilla tunnuksilla toimin perinteisen helsinkiläisen koulun, Tyttönormaalilyseon, teinikunnan puheenjohtajana. En ollut minkään puolueen jäsen.

Sitten oli pitkään hiljaista. Opiskeluvuosina olin ehdottomasti osakuntalainen ja puoluepoliittisesti edelleen sitoutumaton. En löytänyt sopivaa poliittista kotia. Vaikuttaminen puoluepolitisoituneessa HYY:ssä jäi ohueksi, vaikka olinkin 1983 rakentamassa sitoutumatonta osakuntarintamaa edustajistoon. Sittemmin nuorena tutkijana omaksuin vapaan kaupunki-intellektuellin identiteetin ja sitouduin vahvasti "yliopistopuolueeseen" edistämään tieteen, kriittisen ajattelun, akateemisten perinteiden, henkisten ja kulttuuristen arvojen merkitystä yhteiskunnassa. Näihin arvoihin uskon edelleen. Ne ovat olennainen osa identiteettiäni.

Viime vuosina olen tehnyt paljon töitä äidinpuoleisessa juuristossani Sysmässä, Päijät-Hämeessä ja muuallakin ns. landella. Olen nähnyt sen hädän, joka suomalaisella maaseudulla on tulevaisuudesta. Olen kokenut vahvasti "sivistyneistön roolin", tarpeen tehdä jotain kaupungissakin asian eteen. Keskustassa noteerattiin puheeni maaseudun ja kaupungin välisestä suhteesta ja keskustelusuhde puolueväen kanssa avautui luontevasti. Näen myös, että jos yleistä epäluuloa kotikaupunkiani Helsinkiä kohtaan halutaan muuttaa, on mentävä sinne, missä vastustus on tähän asti ollut suurinta: Suomen Keskustaan. Puolueessa on suuri kokemus aluepolitiikasta ja tarve ajattelun uudistamiseen. Koen edustavani sellaista uudenlaista elämänmuotoa, jossa urbaani ja agraari yhdistyvät luontevasti. Uskon, että sille on kaikupohjaa laajemminkin yhteiskunnassa.

Puoluevastaisuuteni on vuosien saatossa lieventynyt. Olen tutkijana ja kansalaisena kasvanut näkemään sen, että suuret muutokset suomalaisessa yhteiskunnassa toteutuvat parlamentaarisesti, isojen puolueiden tahdosta ja ajamina. Uutta omaa liikettä ei kannata perustaa. Toivon voivani osaltani elvyttää yhteyttä yliopistoyhteisön ja puolueiden välille. Olen perustellut helsinkiläisille ystävilleni ehdokkaaksi asettumistani seuraavasti: "Nyt oli vain fiilis hypätä kyytiin. Arvaan, että valintani herättää keskustelua. Mutta eikö politiikka ole parhaimmillaan sitä, keskustelua! Että asioita arvotetaan uudella tavalla ja uusista lähtökohdista. Vain siten saadaan aikaan jotain uutta. Tässä oli se sauma lähetä mukaan!" Sitä paitsi, jos nuoruuteni sankarille Kekkoselle kelpasi tämä puolue, kyllä se kelpaa minullekin!

Helsingissä, 1.12.2002

Laura Kolbe


 

 

 

Minun Helsinkini

Kotitalo Kruununhaassa

Olen henkeen ja vereen kaupunkilainen, helsinkiläinen. Katson edustavani urbaaneja, liberaaleja ja kaupunkiyhteisöllisyyttä korostavia arvoja. Urbanité on ollut elämän perusohjeeni; ranskalais-suomalaisen sanakirjan tarkan käännöksen mukaan se merkitsee "hienoa käytöstä, hienostuneisuutta, kohteliaisuutta". "Kohteliaisuus" kaupungissa merkitsee erilaisuuden hyväksymistä. Kaupungissa elävät rinnakkain erilaiset ihmiset, vauraat ja varattomat, syntyperäiset ja muuttajat, ammattitaitoiset ja ammattitaidottomat, vanhat ja nuoret, aktiiviset ja passiiviset, menestyjät ja luuserit. Kun likellä eletään, on erilaisuutta jouduttu sietämään....ja kohdatessa käyttäydytty hyvin!

Lapsuuteni ja nuoruuteni maisemaa on esikaupunki; kotiseutuani ovat olleet Pohjois-Haaga ja Lauttasaari. Olen asunut pidempiä aikoja Tukholmassa, Roomassa, Lontoossa ja Amsterdamissa. Perheen kanssa asumme nykyään Kruununhaassa. Akateemisen väitöskirjani tein Kulosaaresta ja myöhemmätkin tutkimukseni ovat liittyneet Helsingin historiaan. Kaupunkikokemuksista kumpuaa kampanjani keskeinen sanoma. Vihattu, rakastettu ja kadehdittu Helsinkini on suomalaisen politiikan nurkkaan ahdettu lapsi. Se on tottunut olemaan vailla maakuntien tai valtiovallan erityisymmärrystä.

Helsinki on uusien muuttajien sulatusuuni ja tätä nykyä myös monikulttuurinen kaupunki. Metropolialue kasvaa yhä, vaikka viimeisen 50 vuoden aikana kasvua on poliittisesti koetettu hidastaa, estää ja torpedoida. Helsinki on rakentanut laajan palvelutuotantonsa omaan osaamiseensa tukeutuen samalla kun globaalistuminen on muuttunut valtion ja pääkaupungin roolia. Pääkaupungit ovat asemoituneet talouskehityksen kärkeen. Helsingin pitäminen merkittävänä pohjoiseurooppalaisena talousalueena ja kasvukeskuksena hyödyttää koko Suomea. Uusi resurssienjakopolitiikka on 2000-luvun merkittävin haaste, ja haluan helsinkiläisenä olla mukana tekemässä sitä.

Takaisin ylös