Helsinki ja kivulias alueyhteistyö

Tänä vuonna on kulunut 60 vuotta Helsingin suuresta alueliitoksesta. Valtioneuvoston liitospäätös vuonna 1946 laajensi pääkaupungin maa-alan moninkertaiseksi. Ympäröivien maalaiskuntien ja kauppaloiden liittäminen Helsinkiin mahdollisti Suomen ykköskaupungin kehittymisen metropoliksi. Taustalla välkkyi valtion palkkaamaan selvitysmiehen, maisteri Yrjö Harvian jo 1930-luvulla esittämä näkemys Helsingin kaupungin ja sen ympäristön kunnallisen jaotuksen muuttamisen tarpeellisuudesta..

Valtion ja Helsingin kädenvääntö pääkaupunkiseudun kehittämisestä kuuluu suomalaisen sisäpolitiikan vakioteemoihin. Monet sisäministereistä ovat olleet kiinnostuneita Helsingin suunnittelusta ja ovat halunneet ohjailla sen kunta- ja taloushallintoa. Sisäministeriön kansliapäällikön Arno Hannuksen komitean esittämä laki pääkaupunkiseudun kuntien yhteistoiminnasta saatiin vuonna 1973. Sama ministeriö kutsui 2000-luvun alussa maaneuvos Jussi-Pekka Alasen selvittämään Helsingin seudullisen päätöksenteon vahvistamista ja yhteistyön tiivistämistä valtion suuntaan.

Kiinnostavaa on, että teemat ovat säilyneet samana vuosikymmenestä toiseen. Jo Harvia esitti suunnitelman Helsingin käskynhaltijakunnasta. Siihen kuuluivat pääkaupunki ja lähikunnat sekä maaherran statusta nauttiva käskynhaltija. Valtion kiinnostuksen kasvu on yleensä vaikuttanut positiivisesti aluetoimijoihin. Eri aikoina on perustettu virkamiestyöryhmiä, järjestetty kaupunginjohtajien neuvottelevia aamukahveja ja tiivistetty yhteistyötä kunnallispolitiikan piirien tasolla. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta ja sopimus yhteistyöstä liittyy näihin korkean tason neuvonpitojen seurauksiin, samoin vastikään Helsingin valtuustossa hyväksytty pääkaupunkiseudun markkinointiyhtiön perustaminen.

Valtion ohjauksen voimistuminen voi jälleen koitua, kuten vuonna 1945, Helsingin seudun hyväksi. Silti sopii kysyä, miten sopu kuntarajojen yli tapahtuvasta kehittämisestä saavutetaan? Miten sopimuksen mainitsemaan ”yhteiseen näkemykseen” päästään? Kenestä muodostuu mediaa miellyttävä käskynhaltija? Miten sitovia neuvottelukunnan esitykset tulevat olemaan? Muuttuvatko valtuustot ja lautakunnat kumileimasimiksi, kun alueen 28 eliittiluottamushenkilöä sopii asioista?

Uusilla yhteistyökuvioilla tavoitellaan alueen kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamista. Pääkaupunkiseudun yhteistyön henki ilmentää maanosamme politiikan valtavirtaa: Eurooppaa hahmottuu yhä enenemän alueidensa kautta. 2000-luvulla tulee profiloitua vahvana alueena. Näkyvissä on jo vahva ja itsenäinen pääkaupunkiseutu, joka verkottuu omaksi metropolitihentymäksi. Se ei enää ehkä edes tarvitse valtiota. Mutta tilaa on jo rohkeammillekin avauksille, hallinnolliselle yhdentymiselle. Laaja Suur-Helsinki voi olla dynaaminen ja vahva toimija Euroopassa. Sellaista säteilee voimaa myös Suomen valtioon!